Hey you. [Sovittu]

//Täältä tänne.//

Daniel katsoi toista tiiviisti, mutta muisti samassa kitaransa. Hän vetäytyi sen verran, että saisi kyseisen soittimen selkäänsä. Epäröimättä hän tarttui toista kädestä ja lähti vetämään kevyesti kohti katua, josta pääsisi hänen kämpilleen.

Jensen hinautui toisen perässä, katsomatta taaskaan vastaantulijoita. Tuo tuijotti vain eteenpäin ja katsahti välillä Danielin niskaa. Kaupunki oli päivään verrattuna mukavan rauhallinen.

Matkaan meni se kymmenen minuuttia, hieman vajaa.
Alaovella poika kaivoi avaimen taskustaan ja avasi oven viittoen toista menemään ensin.
"Asuntoni ei sitten ole kovinkaan iso tai ihmeellinen..." Dan mumisi ja katsoi toista mitä nyt pimeässä rappukäytävässä näki eteensä. Talossa ei ollut hissiä, mutta ei siinä montaa kerrostakaan ollut. Dan asui itse toisessa joten kiipeäminen ei ollut paha. Yhä hän piti toista tiukasti kädestä, ei halunnut irrottaa.
Sisällä asunnossa poika laski kitaran selästään ja potki kenkänsä jaloistaan ja riisui hupparinsa, joka piilotti hänen laihuuttaan ulospäin. Nytkin sitä hämäsi vielä liian iso musta t-paita.

Jensen asteli toisen perässä pimeää rappukäytävää. Tuo potki kenkänsä pois sisällä ja katseli ympärilleen. Danielilla oli aika samanlainen ja -kokoinen asunto kuin Jensenillä oli.
" Tuskinpa kellään on ihmellinen asunto. Tämä on hyvä ", Jensen totesi.

"Täällä on myös hieman sekaista... Säveltelin eilen ja paperit jäivät kaikki lattialle..." Daniel mumisi ja astui olohuoneeseen, jossa oli neutraalin värinen sisustus. Tummat kalusteet, valkeat seinät. Kolmen istuttava sohva, tietokone oli pöytineen yhdessä nurkassa. TV nojasi seinään, jonka toiselle puolella olisi kylpyhuone. Lisäksi muutama nojatuoli sekä ovi makuuhuoneeseen, joka olikin auki.
Kitara kuorittiin suojuksistaan ja asetettiin lattialla olevaan telineeseen. Hetken papereita kasattuaan poika istui sohvalle ja nosti jalat syliinsä. Hän istui lähes aina niin.

Jensen katseli ympärilleen samalla kun asteli kohti sohvaa. Tuo lysähti istumaan ja katsoi, kun Daniel keräsi papereita lattialta. Asunto saattoi olla hitusen isompi kuin Jensenillä, mutta Jensen oli tyytyväinen sen hetkiseen kämppäänsä. Eipä siellä ketään muita asunutkaan ja yksin elävälle se oli juuri sopivan kokoinen.

Daniel huomasi toisen istahtaneen sohvalle. Ei mennyt kauaakaan, kun poika kapusi toisen syliin takaisin. Reidet olivat toisen omien molemmin puolin ja kädet olivat laskeutuneet toisen harteille.
"Jos sinulle tulee nälkä, luulen, että saat käydä ensin kaupassa, kaapeissani ei ole mitään... Syön vähän..." liilahiuksinen totesi. Tai no, oli hänellä se leipä kitarapussissaan...

Jensen laski kätensä Danielin reisille ja katseli toisen silmiä.
" Ihan hyvä näin ", tuo mutisi ja silitti hieman käsillään Danielin reisiä.

Poika katsoi toista takaisin silmiin ja nyökkäsi ymärtämisen merkiksi.
Daniel näpersi taas toisen niskahiuksia, välillä hieman kammaten niitä. Hieman ajatuksissaan hän antoi käsiensä valua toisen rintakehää pitkin Jensenin lanteille. Hiljakseen hän silitti lonkkaluita kankaiden läpi.

Jensen liutti kätensä Danielin kyljille. T-paita liikkui hyvän matkaa, ennen kuin kangas ja Jensenin kädet edes koskivat toisen kylkiä. Jensen hymähti mielessään ja silitti pienesti toisen kylkiä.
" Olet pieni ", Jensen mumahti, tarkoittaen tuolla lähinnä Danielin painoa.

"Enkä ole..." Daniel protestoi. Poika tiesi valehtelevansa huonosti, kun sanoi sen, mutta omasta mielestään hän oli iso ja lihava.
Liilahiuksinen kosketti varovaisesti toisen vatsaa, ensin paidan päältä ja sitten kankaan alta. Hän halusi tietää oliko toisen iho yhtä pehmeä sieltä kuin käsistä...

Jensen virnisti kun Daniel yritti väittää vastaan.
" Oletpas. Tunnen kylkiluusi ", Jensen mussutti takaisin ja painoi käsillään hieman kovempaa todisteeksi toisen kylkiä ," sinun pitäisi syödä ", tuo lisäsi.

"Enpäs. Tunnen minä sinunkin luusi", Daniel vastasi ja nosti kättään toisen paidan alla ja painoi tämän kylkeä. Iho oli juuri niin pehmeää kuin hän oli kuvitellutkin sen olevan.
"En pysty... En pysty syömään paljoakaan... Söin tänäänkin vain kaksi haukkausta leivästäni ennen pahaaoloa... Yleensä tosin syön vain yhden..." poika mumisi toiselle. Kuka sanoi etteikö hän olisi halunnut syödä jälleen normaalisti? Ei kukaan. Mutta sitä oli vaikea toteuttaa yksin.

Jensen hymähti ja nosti toisen kätensä pois Danielin kyljeltä siirtääkseen hiuksia tuon kasvojen edestä.
" Tämä ovat häiritsevä ", Jensen sanoi lähes ääneti tarkoittaen etuhiuksia, antaen kätensä valua Danielin ylävartaloa myötäillen takaisin tuon reidelle. Jensen huomasi vasta silloin Danielin käden paitansa alla, mutta ei tehnyt asiasta sen isompaa numeroa. Miksipä olisi tehnyt ?

Daniel sulki silmänsä siksi ajaksi, kun toinen siirsi hänen hiuksia pois silmien päältä. Hän oli niin kauan piilotellut niiden takan, että ne tippuivat aina takaisin alas jos ne laittoi pois.
Liilahiuksinen jatkoi toisen ihon tunnustelua uteliaana. Laski hän päänsäkin toisen kaulalle ja näykki varovaisesti pidemmän ihoa.

Jensen ähkäisi lähes ääneti. Hänen oli myönnettävä, että hänellä oli vaikeaa pidätellä itseään. Eikä hän saisi edes päästää mitään vapaaksi, siitä mitä oikeasti olisi siinä tilanteessa tehnyt. Hän ei halunnut karkoittaa Danielia pois.

Jensen liutti kätensä hitaasti toisen t-paidan alle ja silitteli peukaloillaan toisen kylkiä.

"Lupaatko, että lopetat jos pyydän? Etkä satuta mua?" Daniel kysyi ja pysäytti kätensä ja huulensa hetkeksi. Hän ei jatkaisi itse ainakaan yhtään pidemmälle, jos toinen vastaisi kieltävästi edes jompaan kumpaan. Hä tiesi, että se sattui, mutta senkin sai minimaalisoitua jos osasi... Toisin kuin Will silloin...

" Totta kai ", Jensen sanoi ja käänsi katseensa takaisin Danielin silmiin. Hän ei halunnut olla osallinen kenenkään tuskaan. Varsinkaan Danielin.
" En halua satuttaa sinua millään tavalla ", Jensen lisäsi.

Daniel nyökkäsi ja hymyili onnellisena. Tuota hän oli kaivannut. Lausetta, joka kertoi turvallisuudesta. Poika painoi pidemmän huulille kiitollisen suudelman ja uskalsi rentoutua. Ehkä tästä tulisi sitä mitä hän silloin olisi halunnut sen olevan Willin kanssa.

Jensen vastasi suudelmaan ja siirsi huulensa hetken päästä Danielin kaulalle. Hän imaisi Danielin kaulaa pienesti, mutta niin hellästi ettei siitä kuitenkaan jäisi jälkeä.

Poika juoksutti sormiaan hitaasti edestakaisin toisen kyljillä ja nautti huomiosta. Dan tiesi Jensenin tuntevan kuinka hänen reisilihakset värähtivät pienesti, kun tämä imaisi hänen kaulaansa. Samalla huulien välistä pääsi pieni ynähdys.

Jensen virnisti pienesti ja toisti saman. Tuo liutti kätensä Danielin alaselälle ja tunsi sormiaan vasten toisen selkärangan. Toisaalta selkäranka tuntui melko pelottavalta vasten Jensenin sormia.

Daniel ynähti toistamiseen, kun toinen ihan varmasti tahallaan teki saman hänen kaulalleen kuin hetki sitten. Liilahiuksisen takamus nousi hieman, kun hän tunsi kosketuksen alaselällään. Se oli automaattinen reaktio. Kapeat ja pienet sormet juoksivat yhä toisen iholla paidan alla kurkaten välillä selän ihoa, vaikka se olikin kiinni sohvanselkänojassa.

Jensen siveli käsillään Danielin kylkiä ja selkää. Yläselän kohdallan toisen lapaluut tuntuivat melko hyvin ja olkanivelkin osui toisinaan Jensenin sormiin. Vaikka toinen olikin ehkä hieman luinen ja pieni, eikä Jensen oikeastaan koskaan ollut tykännyt luisista ihmisistä, niin Danielissa oli jotain erilaista.
Jensen siirsi kätensä lopulta takaisin Danielin kyljille ja silitti peukaloillaan tuon alavatsaa tuskin koskien koko peukaloillaan tuohon.

Daniel hymisi hiljaa ja näykki toisen korvaa ja kaulansivua lipoen välillä kielensäkin kanssa. Alavatsalle tähdätyn kosketuksen takia pojan vatsa painui hieman sisäänpäin lihaksien muljahtaessa inhottavasti, mutta Dan ei välittänyt siitä. Kaikki muut utnui niin hyvältä. Ja no, huomasi sen hänen kehosta kyllä muutenkin.