Welcome to my dream, dear [Sovittu.]

//Jen ja Xarias<3//

~

Seuraava päiväkin oli lähes yhtä kuuma kuin eilinen j Dan ei saattanut kuin kirota sitä. Poika ei pitänyt kuumuudesta sitten alkuunkaan. Hän katsoi välillä hieman kärsivänä Jenseniä, jonka kädestä piti kiinni. Liilahiuksinen oli jälleen peittänyt kasvonsa hiuksillaan ja katseli lattian ja pidemmän väliä vähän väliä. Pienempi oli tyytyväinen, kun oli löytänyt nuottipapereita, nyt niitä oli paljon. Nyt suuntana oli eläinkauppa. Pienempi aikoisi samalla kysyä töitä ja katsoa ehkä kania, jos sieltä löytyisi jonkin sopiva.

Jensen roikotteli pussia vuorotellen jokaisessa sormessaan, koska hänen kätensä hikoaisi nyrkissä. Tuo huokaisi kuumuutta ja ihmispaljoutta, joka ei auttanut asiaa ollenkaan. Jensen oli tottunut kulkemaan ihmisten seassa väistämättä, koska hän kyllästyi väistelyyn joitakin vuosia sitten koska kukaan muu ei väistellyt. Kesäisin hänellä oli siis melko paljon mustelmia toisinaan.

Daniel astui kauppaan sisälle ja nautti heinän ja muiden tarvikkeiden tuoksusta. Hän irrotti toisen kädestä ja riensi kanien luokse. Hän katseli kaiken näköisiä pitkäkorvia, mutta ruskeavalkoinen yksilö vei hänen sydämensä (Jensenin lisäksi siis).

Jensen katseli kauppaa kun Daniel riensi kanien luo. Jensen lähti taapertamaan pitkin kauppaa ja seisahtui, kun huomasi joitakin häkkejä. Mies asteli häkkejä kohti ja kyykistyi. Asukit olivat varmaankin vetäytyneet mökkeihinsä koska Jensenin silmiin häkit näyttivät muuten tyhjiltä. Jensen käänsi katseensa edessään olevaan häkkiin ja huomasi puoliksi ulos tulleen fretin. Mies hymyili itsekseen ja katseli olentoa, joka vikisi itsekseen hetken, lähtien sitten kipittelemään metallisia, valkoisia portaita pitkin häkin toiseen kerrokseen. Jensen huokaisi itsekseen tuijotteli olentoa, joka pysähtyi ruokakupilleen.

Liilahiuksinen katseli kania haltioituneena ja heräsi ajatuksistaan, kun kuuli rykäyksen. Kaupalla oleva myyjä kysyi haluaisiko hän pitää kania sylissään. Tietenkin hän halusi!
Kanin karva oli pehmeää ja se retkotti laiskasti hänen sylissä.
"Jensen! Katso mitä löysin!" Daniel hihkaisi ja siirtyi hyllyjen välistä niin, että pidemi näkisi hänet. Hän kuuli myyjän kysyvän haluaisiko hän ostaa sen.
"Haluan, minulla on jo kaikki kotona, kani vain puuttuu", poika selitti hymyillen ja silitti tytöksi paljastuneen kanin päätä hiljaa. Samalla hän otti puheeksi työpaikankin. Siihen kuulemma tarvittaisiin erillinen haastattelu

Jensen tuijotteli frettiä, kun tuo äänteli itsekseen ja söi välillä ruokakupin vieressä olevasta tangosta. Jensen kuuli Danielin äänen ja käänsi katseensa toisen suuntaan. Mies hymyili lyhyesti ja vei katseensa takaisin elikkoon häkissä. Jensenin haaveet olivat tavallaan hajonneet pirtaleiksi, kun Daniel sanoi että ne tarvitsivat paljon aktiviteettejä. Olisi Jensen ehkä vapaapäivinään, mutta työssäkäyvänä ihmisenä hän tuskin olisi pystynyt paljon tarjoamaan elikolle. Hän päästi vain syvän huokaisun noustessaan ja asteli kaupan ovelle, nojautuen seinään tuijottelemaan kattoa.

Daniel tyrkkäsi kanin hetkeksi myyjän syliin ja sanoi tulevansa kohta. Hän kipitti toisen luo ja veti syliinsä, vaikka olikin paljon lyhyempi.
"En minä sinua kieltänyt ostamasta frettiä tai rottaa, sanoin, että ne kaipaavat tekemistä, kun ovat yksin... Helppo se on järjestää", liilahiuksinen hymyili arvellen mistä kenkä puristi.
"Lisäksi ne varmasti nukkuvat, kun et ole paikalla", pienempi hymyili ja suukotti toisen poskea.
"Tule tapaamaan Jeniä, se haluaa varmasti nähdä sinut", Dan pyysi ja tarttui pidempää käsistä.

Jensen huokaisi uudemman kerran ja nojautui pois seinästä, tunkien kätensä taskuihinsa ja antaen pussin roikkua ranteestaan. Danielin tulemisen tuo huomasi silmäkulmastaan.
" Paremman kodin ne saavat kuitenkin muualta ", Jensen mutisi ja tuijotteli lattiaa, jolla oli purua, jyrsijän ruokaa ja muuta mikä nyt varmaankin kuului eläinkaupan lattialle. Jensen huokaisi lyhyesti ja käännähti Danielia päin, valmiina seuraamaan.

"Eivätkä saa! Ei saa ajatella noin negatiivisesti... Kyllä sinä osaat niistä huolta pitää", Daniel sanoi tomerana ja otti Jensenin kasvot käsiensä väliin katsoen tätä syvälle silmiin.
"Onko joku joskus sanonut, ettet osaisi kasvattaa tai huolehtia eläimistä?" pienempi kysyi ja katsoi toista yhä silmiin silittäen peukaloillaan Jensenin poskia. Huokaisten hieman Daniel tarttui toista kädestä j lähti rohkaisevasti hymyillen vetämään toista kohti myyjää ja kania, joka tulisi hänen luokseen.

Jensen seurasi Danielia hieman laiskan pulskeasti ja tuijotteli jonnekkin kaukaisuuteen. Ehkä hänen olisi vain parempi olla hankkimatta mitään, vaikka olisi ollut kieltämättä ollut kiva jos olisi ollut jokin kunnollinen syy, jonka takia hän palasi aina asunnolleen - tai ylipäätään minnekkään. Jensen ei oikeastaan tiennyt, miksi edes eli.

"Jensen kiltti... Vain allergia ja jokin muu sairaus estää lemmikin hankinnan ajan lisäksi", Daniel kuiskasi ja katsoi toista hetken vielä silmiin, kunnes käänsi katseensa kania kohden. Dan täytti vaadittavat paperit ja antoi rahan ja antoi nimen kanille. Jen. Hän otti kanin syliinsä, ei hän sitä halunnut mihinkään pahvikoppaan laittaa. Vaikka olisihan se turvallisempaa laittaa sellaiseen, ei hän halunnut järkyttää pientä otusta sylissään. Isompi otus saisi huomiota hänen asunnollaan jos he kävisivät sitä kautta. Jenin pitäisi saada tottua ihan rauhassa uuteen kotiinsa.

Jensen tuijotteli vuorostaan otusta, joka heilutteli nenäänsä ja tuijotti ei mihinkään suurilla silmillään.
" Aiotko viedä sen heti kotiisi, vai ? " Jensen kysyi ja tunki toisenkin kätensä taskuunsa, jättäen peukalon taskun ulkopuolelle. Katse käännettiin hitaasti Danieliin.

"Jos viedään se heti niin voidaan tulla takaisin", poika vastasi ja hymyili varpustaen suutelemaan pidempää, joka kulki kädet taskuissa. Daniel piti tyytyväisenä uudesta lemmikistään kiinni ja silitti sitä pienesti. Toista hän silitti jo aiemmin, vaikkei Jensen missään nimessä ollut lemmikkieläin.

Jensen nyökkäsi. Tuo käännähti ja lähti laahustamaan kohti eläinkaupan ovea. Ihmismassaan takaisin meneminen ei kauheammin innostanut, mutta minkäs sille mahtoi.

Daniel katsoi hetken aikaa toisen perään, kunnes otti tämän kiinni. Hän oli taitellut Jenin paperit laukkuunsa. Hellästi poika oli painanut eläimen rintakehäänsä vasten, jottei se lähtisi karkuun, ei olisi kiva metsästää sitä. Väenpaljous hermostutti Dania, kuten eilenkin. Hän käveli lähes kiinni pidemmässä, että pysyisi turvassa.

Jensen asteli kohti liukuportaita ja antoi ihmisten törmäillä rauhassa kyynärpäihinsä. Jensen huomasi tutuhkon näköisen hiuspehkon kauempana. Tuo pysähtyi liukuportaiden vierelle ja katseli likkaa, joka koitti kipitellä ihmisten seassa häntä kohti.
" Sinua ei olekaan näkynyt aikoihin ", Jensen totesi kun häntä lähes puolen pienempi - lyhyempi kuin Daniel - likka pysähtyi hänen eteensä hymykuoppien kera.
" On ollut vähän bisneksiä ", tuo sanoi ja naurahti käheästi, kääntäen katseensa Danieliin.
" Tässä on minun pikkusiskoni, Dominique ", Jensen sanoi kääntäen katseensa Danieliin. Likka hymyili, kuten tapansa mukaan lähes aina.

Daniel kulki ajatuksissaan ja tömähti Jenin kanssa Jensenin selkään. Hän kurkkasi pidemmän takaa ja sai näköpiiriinsä lyhyen naisen.
"H-hei..." liilahiuksinen vastasi ja painautui kiinni toiseen, ujo kun oli. Kania hän silitteli hiljakseen. Hiukset olivat ja pysyivät hänen silmillä.

Dominique käänsi katseensa takaisin ylös, Jenseniin.
" Minne olet menossa ? " Jensen kysyi ja tuijotteli pitkä hiuksista, jonka pää oli täynnä rastoja, jotka oli vedetty nutturalle.
" Kouluun. Luokallamme on parin päivän luento ", Dominique totesi. Jensen nyökkäsi todeten, ettei pidättelisi enempää toista. Punapää katsoi juosten liukuportaisiin ja hävisi pian ihmismassaan. Jensen astui itsekin liukuportaille pian ja katsahti takanaan olijaa.

Daniel kuunteli sisarusten keskustelua ja liikkui lähemmäs Jenseniä mitä kauemmas tämä meni.
"Minä olen ujo, sanoinhan..." poika mumisi toiselle, kun tämä katsoi häneen. Kai hän halusi selittää käyttäytymisensä jotenkin toiselle, ettei hän van vaikuttaisi epäkohteliaalta.

" Tiedän ", Jensen sanoi ," en odottanutkaan että hyppäisit esiin puhumaan suu vaahdossa ", Jensen jatkoi ja astui pois liukuportailta. Tuo suuntasi kohti ulko-ovia määrätietoisena, käyttäen jälleen kyynärpäätaktiikkaa päästääkseen ohi.

Daniel hymähti ja nyökkäsi. Toinen vaikutti aina jotenkn erilaiselta ihmisten ilmoilla... Kylmemmältä? Liilahiuksinen ajoi kuitenkin kaikki ajatuksensa pois ja seurasi toista Jen sylissään retkottaen. Oli outoa miten kani ei oikeastaan reagoinut ympäristöönsä kovinkaan voimakkaasti vaan makasi kiltisti paikallaan.

Jensen huokaisi lähinnä helpotuksesta, kun pääsi ulos ostoskeskuksesta. Hän pyyhkäisi otsaansa kädellään, änkien käden heti takaisin taskuun. Tuo lähti astelemaan kohti tutuhkoa määränpäätä, katsahtaen oliko Daniel yhä hänen perässään.

Daniel veti raikkaampaa ilmaa sisäänsä ja tunsi Jenin liikahtavan sylissään. Hän siirsi katseensa eläimeen ja hymyili sille. Pieni kani ei painanut juurikaan mitään. Hymyili hän pidemmällekin, kun tämä katsoi häneen. Oli hän siellä, aina.
-
Kotonaan Daniel laski kanin lattialle, yhdelle matolle, joka oli kaukana kaikesta sähköisestä. Kani pysyi sillä, ei liikkunut suuntaan tai toiseen. Hymyillen hän toi häkin makuuhuoneestaan olohuoneeseen ja laittoi sinne nopsasti ruokaa ja vettä. Muuten se olikin valmis käyttöön. Hän kalasti Jenin ja vei sen uuteen häkkiinä hymyillen hellästi.
"Tervetuloa kotiin", hän kuiskasi kanilleen ja kääntyi sen jälkeen Jensiniä kohden hypäten tämän syliin. Hän painoi huulensa toisen omia vasten hellästi.