Hey you. [Sovittu]

//Xarias saapuileepi tänne näin :33 //

Daniel

Liilahiuksinen poika istui yhdellä penkillä, joka oli kadun varressa. Ostoskeskuksen edessä. Hän katseli ihmisten menoa ja tuloa. Kuinka muutamia istui samalla penkillä, mutta nousi pian lähteäkseen pois. Aikaa kului ja kitara selässä painoi. Ehkä pitäisi käydä haukkaamassa jotain syömistä? Jos vaikka menisi ilman pahaaoloa alas? Jos viakka tänään olisi niin hyvä tuuri? Toivottavasti.
Sisällä ostoskeskuksessa oli kuuma, ilma oli huonoa, ilmastointi ei riittänyt niin suuren paikan tuuelttamiseen. Hieman epäröiden poika kääri hupparinsa hihat, kääntäen kätensä niin, että arvet eivät näkyneet. Kitara selässään hän etsi kahvilaa johon voisi istahtaa hetkeksi jälleen. Ehkä hän saisi seuraakin täältä?

Jensen asteli sisään ostoskeskukseen ja ynähti lähes äänettömästi vastaan puskevasta kuumuudesta. Ulkona oli paahtava helle, mutta ostoskeskukessa se vain jatkui, vaikka olisi luullut paikan olleen vilpoisampi.
Jensen työnsi kädet farkkujensa taskuihin ja käveli eteenpäin, katsomatta sivuilleen. Hän ei juurikaan ottanut katsekontaktia muihin ihmisiin, ellei sattunut tuntemaan heitä jotain kautta. Miehen alun päämäärä oli kahvila ostoskeskuksen toisessa kerroksessa, jonne hän oli sopinut tuttujensa - ystäviksi hän ei heitä määritellyt - koska kellään ei ollut töitä lomakauden alettua.

Jensen nosti kättään Bradille, Travisille, Lisalle ja Thomasille, jotka olivat jo kahvilan penkeillä. Kahvila oli tehty niin, ettei sitä peittäneet seinät - vain punaiset köydet jotka olivat metallisten tukien varassa ilmassa tietyin välimatkoin. Hän lysähti penkille ja huokaisi lyhyesti, laskien kätensä pöydälle niihin nojautuen.
" Paahtava ilma ", Lisa sanoi käheällä äänellään. Lisaa olisi hyvin voinut luulla pojaksi. Tuon rinnat olivat olemattoman kokoiset ja tuo oli muutenkin melko ruipelo vaikka pituutta olikin 178 senttimetriä.
" Jep. Ranta oli ihan täynnä ", Jensen totesi ja katsahti Thomasta, joka asteli kuuden hengen pöytään jäävesilasi kädessään.
" Katsos, tosikko saapui ", tuo sanoi virnuillen. Jensen naurahti hiljaa ja katsahti tiskiä kohti. Häntä oli aina sanottu porukan tosikoksi, koska Jensenin normaali ilme oli aika vakava.

Daniel harhaili ihmisten joukossa etsien portaita toiseen kerrokseen, jos sieltä viakka löytyisi hieman väljempi kahvila? Ei hän halunnut mennä kitaransa kanssa niihin täysnäisimpiin.

Poika nousi ylempään kerrokseen ja etsi kahvilaa jostakin, silmiin osui punaisilla köysillä rajattu alue. Eikä siellä näyttänyt olevan edes paljoakaan porukkaa. Sinne siis. Nuorukainen asteli rauhallisin, mutta silti jotenkin hermostunein askelein kohti päämääräänsä. Hänen olemuksensa oli lysyssä, ei hän julkisista paikoista niinkään pitänyt... Eikä ainakaan yksin, mutta ei hänellä kyllä ollutkaan ketään, kenen kanssa hän täällä liikkuisi, ainoastaan kitara. Jos sekään.
Saavuttuaan kahvilaan hän tilasi yksinkertaisesti pienen voileivän ja kokiksen kyytikaveriksi. Ehkä hänellä jopa oli nälkä? Katseen haahuiltua ympäriinsä Dan huomasi ainoan vapaan paikan olevan kuusihenksien pöydän vieressä. Hieman arastellen hän otti tarjottimensa ja suuntasi sinne kiitettyään kassaneitiä hiljaa ja nopeasti. Tilannepako. Kitara laskettiin selästä maahan, nojaamaan honteloa poikaa reiteen. Hetken hän pälyili epävarmana ympärilleen ennen kuin avasi leivän kääreestään ja haukkasi pienen palasen ja pureskeli sen hyvin, kunnes nielaisi palan. Ehkä hän selväisi.

Jensen huokaisi ja seurasi katseellaan lähinnä kahvilan ohi kulkevia ihmisiä. Tyyppejä oli tähän aikaan vuodesta melko paljon, koska alennusmyynnit ja lomakausi olivat molemmat alkaneet. Jensen oli lähinnä onnellinen, ettei hänen tarvinnut olla töissä juuri nyt.
" Dani, hei ", Thomas hihkaisi. Jensen käänsi katseensa viereiseen pöytään istuneeseen ja tutkaili tuota katseellaan. Poika vaikutti aika hintelältä. Olemuskin kertoi, että tuo koitti olla kuin ei olisi ollut olemassakaan. Thomas alkoi heti kysellä, mitä toiselle kuului.

Jensen puolestaan nousi seisomaan ja kaivoi lompakkonsa oikeasta etutaskustaan, astellen tiskille. Hän otti vain pullollisen sitruunan makuista kivennäisvettä ja hymyili sitten kassan takan olevalle kiitokseksi. Miehen alku käännähti ympäri ja vei ensimmäisenä katseensa tyyppiin, joka oli joutunut Thomaksen kysymysten pommituksen kohteeksi. Jensen istahti hetken mielijohteesta toista vastapäätä ja kiinnitti sen jälkeen huomionsa Lisaan, joka alkoi kertoa jotain miljoonista jutuistaan.

Poika meinasi tukehtua leipäänsä, kun kuuli jonkun mainitsevan hänen nimensä ja vieläpä kysyvän kuulumisia lähes samantien. Hämmentyneenä hän kääntyi viereistä pöytää kohden ja tunnisti heistä yhden, hän oli nähnyt tämän joskus aikaisemmin, siita taisi olla pari päivää jo? Ei hän muistanut. Hän myötäili ja vastaili kysymyksiin lyhyesti ja varauksella tapittaen yhä kuin idiootti miespuolista henkilö, jonka nimi taisi olla Thomas? Kai... No, eiköhän joku tämän nimen sanoisi ja hän saisi varmistuksen... Sound like a plan.

Tosin, liilahiuksinen katsoi nyt häntä vastapäätä istahtanutta. Ruskeat hiukset, etuhiukset blondiksi värjätyt, toinen oli piirteiltään kaunis (ainakin Danielin mielestä). Poika laski pian syömänsä leivän kädestään, hän ei pystynyt syömään kuin pari haukkausta ilman pahaaoloa. Ehkä hänen pitäisi parantua ennen mitään vakavampaa? Ehkä joku jopa arvostaisi sitä? Kokista hän sen sijaan hörppi hiljakseen tarkkaillen ihmisiä, jotka olivat seurueessa, kuunnellen kysymyksiä ja vastaten niihin parhaansa mukaan, yhä hiljaa. Joskus hän vain jätti vastaamatta jossei halunnut. Yksi pakottaminen oli ollut tarpeeksi, ei enää siis, kiitos.

Jensen ei oikein edes kuunnellut Lisan juttua, lähinnä sivukorvalla. Kohta likan huomio kiintyi toiseen tyttöön, joka asteli kahvilaan ja istui Lisan syliin.
Jensen käänsi katseensa vastapäätään istuvaan ja tutkaili tuon kasvoja, joita hän ei oikein kunnolla edes nähnyt. Toinen istui niin lysyssä.
Jenseniä alkoi ärsyttää Thomaksen jatkuva kysely toisenkin puolesta.
" Olisitko minuutin hiljaa ? " Jensen kysyi ja avasi kivennäisvesipullonsa. Thomas katsoi Jenseniä hetken suu auki ja kääntyi sitten muita kohti, alkaen heti puhumaan toisille. Jensen huokaisi hiljaa ja otti huikan pullostaan.

Daniel katseli lasiaan, joka oli puoliksi tyhjä - tai täynnä, miten vain. Positiivisesti täynnä, negatiivisesti tyhjä. Hän oli jälkimmäinen. Ei voinut mitään. Pojan katse nousi hetkeksi ylös, kun joku tyttö tuli ja istui muitta mutkitta toisen tytön syliin, joka oli ollut jo seurueessa. Poika myös säpsähti pienesti, kun ruskeahiuksinen kysyi Thomakselta. Käärittyään leipänsä takaisin kääreeseen hän nosti kasvonsa ylös antaen hiudsten valua pois silmien päältä.
"Kiitos..." hän kuiskasi hiljaa viitaten kysymystulvan lopettamiseen. Ei hän pystynyt ikinä puhumaan käheän äänensä kanssa sellaista vauhtia. Hän oli puhunut vasta hetken aikaa melko pitkään kestäneen mykkyytensä jälkeen. Ääni oli siten yhä hieman käheä, savuinen.

Jensen katsahti vastapäätä istuvaan, jonka äänen kuuli juuri ja juuri. Tuo hymyili vinosti ja kiersi pullon korkin paikoilleen. Jensen mietti, eikö toinen vain uskaltanut vai halunnut sano Thomakselle vastaan, jos tuo nyt kiitti häntä. Jensen nosti katseensa muihin, kun nuo nousivat ja lähtivät mitään sanomatta astelemaan pois kahvilasta. Ei hänen kamalasti tehnytkään mieli olla heidän seurassaan ihan vain sen takia, että koko porukka oli hieman sekavaa.

Jensen tuijotti muiden perään ja siirsi katseensa vastapäätä istuvaan. Hän olisi halunnut kysyä, tunsiko tuo Thomaksen hyvinkin, muttei kehdannut. Juurihan hän itse käski Thomaksen olla hiljaa. Jensen huokaisi lyhyesti ja hymyili vain lyhyesti, katsellen toisen silmiä.

Daniel katsoi toista hiljaa, mutta käänsi lähes mustat silmänsä pois toisesta, kun huomasi muiden lähtevän pois. Hitaasti se palautui takaisin jäljelle jääneeseen seurueen jäseneen. Hitaasti hän joi kokistaan loppuun ja katseli varautuneena toista, poikaa tai miestä, jonka nimeä ei tiennyt. Tämä nyt tiesi hänen yhden nimen, kun Thomas oli puhunut hänelle, ensimmäiseksi lempinimellä.

"Tunnetko sinä... Thomaksen...? Kovinkin hyvin?" liilahiuksinen kysyi takellellen nimen kohdalla, hän ei muistanut sitä tarkalleen. Eikä ollut vieläkään varma oliko osunut oikeaan, mutta eiköhän toinen ymmärtäisi kenestä hän puhuisi...? Ainakin hän toivoi niin.
Ehkä sittenkin hän voisi jättää leivän tänne, ei sitä kuitenkaan kukaan söisi... Ei ainakaan hän, ehkä sen voisi syöttää jossakin puistossa puluille tai rannalla kaloille... Tuskin kukaan ihminen söisi sitä hänen jälkeensä... Ei hän ihmettelisi.
Daniel muisti hieman liiankin selvästi Willin ilmeen, kun tämä oli nähnyt hänet seuraavan kerran, välttely ja ällötys sekaisen. Hän oli ehkä tottunut siihen katseeseen ja näki sen muidenkin silmistä, vaikkei sitä olisikaan ollut. Hupparin hihat laskettiin pian alas, ei hänen enää ollut kuuma.

Jensen tuijotteli toista aikansa, kunnes laski katseensa lattiaan hieman huokaisten jälleen. Toinen kysyi, tunsiko Jensen Thomaksen hyvinkin.
" En ", hän totesi hiljaa. Ei hän oikein tullutkaan toimeen Thomaksen kanssa, useimmiten hän otti tuon kanssa vain yhteen.
" Sinä ? " hän kysyi vielä vastapäätä istuvalta. Pieni omatunnon pistos tuli miehen rintaan.
" Olen Jensen, vaikka et tekisikään nimellä yhtään mitään ", Jensen sanoi hieman naurahtaen vaivautuneesti ja katsahti toista.

"En... Hän löysi minut kadulta ja kysyi nimeäni..." poika vastasi ja kohautti harteitaan pienesti. Hitaasti hän nosti kätensä ja sipaisi violetteja hiuksiaan pois silmiltä, yrittäen aina uudestaan, kun itsepäinen suortuva kaartui takaisin silmien eteen. Hiusten oikominen olikin ainoa asia mitä hän jaksoi yrittää ja yrittää kerta toisensa jälkeen. Nyt ne oli alitettu sidepikelle kevyesti, mutta kuuma ilma luultavasti sulattaisi sen vähäsen vahan ja sitten hiukset lätsähtäisivät...

"Jensen... Omani on Daniel, lempinimet on sallittuja..." poika vastasi ja hymyilikin hieman. Ei toinen voinut olla paha, vai voiko? Tosin, ei tällä Jensenillä olisi mtään syytä satuttaa häntä...

" Daniel ", Jensen toisti lähes ääneti ja hymähti sitten ," taidan kutsua sinua vain Daniksi ", tuo totesi heti perään ja hymyili.
Jensen katsahti Danielin kitaraa vasten tuon jalkaa ja kohautti kulmiaan.
" Soitatko paljonkin ? " Jensen kysyi ja käänsi katseensa jälleen Danieliin hieman hymyillen.

Daniel hymyili hieman ja nyökkäsi, kävihän sekin...
"Sen mitä osaan... Kyllähän sitä soittelee, kun ei ole muutakaan tekemistä... Säveltää omia kappaleita vailla lyriikoita..." liilahiuksinen vastasi laskien kätensä kitaransa päälle, pitäen siitä kiinni, ettei se lähtisi huitelemaan minnekään epätoivotun vieraan kanssa, joka kantoi myös nimeä varas.

"Soitatko sinä mitään?" Dan kysyi arasti savuisella äänellään, joka lisi ehkä ollut ilman sitä mykkyyttä puhdas ja normaalipainoinen ja -sävyinen. Ehkä hän saisi sen vielä toimimaan kunnolla, kun hän vain puhuisi ja puhuisi? Löytäisi ystävän jolle puhua ja luottaa.
Kertoa ehkä jopa Willistä...

Jensen nyökkäsi pienesti ja hymyili jälleen.
" Huonoti kitaraa ja vielä huonommin pianoa. Pianon kanssa vähän harjoittelu kesken ", Jensen sanoi ja hiljenti ääntään viimeiseen virkkeen kohdalla. Tuskin Danielia oikesti kiinnosti, mitä hän harjoitteli ja mitä ei.
Miehen alku huokaisi lyhyesti ja aukaisi jälleen kivennäisvesipullonsa.
" Onko sinulla suunnitelmia täksi illaksi ? Olisin itse kaivannut jonkinlaista seuraa ", Jensen kysyi, ottaen sen jälkeen kulauksen pullostaan.

"Veljeni soitti hetken pianoa, mutta vanhempani eivät pitäneet siitä... Halusivat hänestä perijän..." Dan puhui hiljaa, hän piti pianon äänestä, se oli kaunis jos osasi soittaa ja se olisi vireessä. Moni oli aina tosin luullut, että pianon soittaja oli hän eikä veli juuri perimisen takia. Mutta tuskin toista kiinnosti mitä hänen veljensä oli tehnyt joskus, vaikka siihen liittyikin piano...

"Ei minulla ole mitään... Kuinka niin?" liilahiuksinen kysyi varovaisesti ja katsoi tummilla silmillään kuinka toinen joi. Hän muisti omankin juomansa ja katsoi missä vaiheessa se oli. Ehkä yksi kulaus ja lasi olisi tyhjä... Daniel otti sen kulauksen ja laski lasin takaisin tarjottimelle.

Jensen nyökkäsi pienesti Danielin selityksen jälkeen.
" En vain haluaisi viettää ensimmäistä lomapäivää yksin ", Jensen sanoi ja käänsi katseensa pullostaan Danieliin ," mutta jos et halua, en voi pakottaa sinua ", Jensen jatkoi pikaisesti ja nojautui tuolinsa selkänojaa vasten huokaisten.

"En minä sanonut, ettenkö suostuisi... Kysyin vain miksi joku haluaa olla kaltaiseni seurassa..." Daniel oikaisi heti, ei hän seurasta kieltäytyisi jos joku sitä ehdottaisi. Liilahiuksinen kiitti mielessään, että toinen sanoi, ettei aikoisi pakottaa häntä. Sehän oli se ehto, jolla hän uskalsi luottaa ihmisiin...

Kaikkihan perustui luottamukseen... Ilman sitä ei ollut mitään... Ei ketään johon tukeutua.

Jensen kohautti hieman kulmiaan ja hymähti.
" Miksi en haluaisi olla kanssasi ? " mies kysyi hiljaa ja hymyili. Jensen ei yleensä miettinyt ihmisistä mitään ulkonäön perusteella, joten hän tutustui mieluiten ihmisiin yhdessäolon ja puhumisen merkeissä.

Jensen joi pullonsa tyhjäksi ja viskasi pullon kohti roskakoria. Pullo pomppi hetken metallista reunaa vasten ja valahti sitten mustan pussin sisään kolahtaen.

"Minä... minä en halua puhua siitä... En ainakaan täällä ja vielä..." Daniel vastasi hiljaa ja laski katseensa pöytään. Sen pinta näytti yhtäkkiä todella kiinnostavalta. Poika nosti katseensa sitten vasta ylös, kun kuuli toisen heittävän pullon pois.

"Haluatko mennä jonnekin tiettyyn paikkaan?" hintelä Dan kysyi ja pakkasi leivän kitarapussissa olevaan pieneen taskuun. Veisi sen sitten puluille puistoon jossakin kohtaa... Roskiksen vieressä oli astiakärry, hänen pitäisi käydä sen kautta vielä palauttamassa tarjotin ja tyhjä lasi.

Jenseniä ihmetytti, miksei toinen halunnut puhua asiasta siinä.
" Haluatko mennä jonnekkin tiettyyn paikkaan ? " Daniel kysyi. Jensen mietti hetken ja puisteli sitten päätään.
" Nah. Mikä tahansa käy ", Jensen totesi ja hymyili lyhykäisesti.

Daniel mietti hetken aikaa ennen kuin ehdotti.
"Joku paikka missä ei ole ihmisiä paljoa..." poika pyysi. Hän ei halunnut kaikkien näkevän häntä, vaikka se taisi olla mahdotonta.

Liilahiuksinen oli uskaltautunut jopa hieman hymyilemään enemmän, vastata Jensenin hymyyn.

Jensen puri alahuultaan ja tuijotti lattiaa mietteliäänä. Missä tähän aikaan vuodesta ei olisi paljoa ihmisiä ? Jensen aikoi ehdottaa omaa kämppäänsä, mutta ehkä ehdostus vain ahdistaisi toista.
" Tiedätkö sen kivin lähellä rantaa ? Siellä tuskin on ketään ", Jensen sanoi nostaen katseensa Danieliin.

Daniel katseli toisen miettimisiä ja koki sen hetken hyväksi viedä tarjotin pois niin lähtö olisi ongelmaton sitten. Tuumasta toimeen. Hän nousi paikaltaan ja siirsi kitaransa nojaamaan tuoliin viedessään tarjottimen. Kun hän palasi kuunteli hän mitä Jensen sanoi.

"Tiedän... Ehkä... Okei..." Daniel myöntyi hiljaa ja nosti kitaran takaisin selkäänsä miettien vielä hetken, mutta pääsemättä mihinkään lopputulokseen hän keskeytti sen.

Jensen nousi seisomaan ja huokaisi pienesti. Tuo työnsi ensimmäisenä kätensä taskuihinsa ja katsahti Danielia. Mies lähti sanomatta mitään astelemaan pois kahvilasta pitkin, hitain askelinsa. Taaskaan tuo ei kiinnittänyt minkäänlaista huomiota vastaantuleviin tai ohimeneviin.

Daniel lähti seuraamaan pitkäksi paljastunutta miestä, hän oli kääpiö tämän rinnalla, mutta no jaa... Poika joutui pistämään jalkoja toisen eteen nopeammin mitä toinen jalkojen pituuseron takia. Välillä pienempi jäi hieman jälkeen, kun ihmisiä tungetsi jopa päin ja vei hieman sivulle. Nyt taisi olla oikein kunnon ruuhka-aika. Ei hän kuitenkaan pidempää näkyvistään kadottanut.

Liilahiuksinen piti katseensa lattiassa, kun käveli vilkaisten aina välillä menikö oikeaan suuntaan. Kyllä hän meni.