Hey you. [Sovittu]

\\ Alueen vaihdos tänne ostoskeskuksesta ~ \\

Jensen naurahti ja katseli ympärilleen.
" Viisi vuotta minulta, koska omaan huonon muistin ", Jensen totesi ja naurahti pienesti. Tuo katsoi eteenpäin. Ranta näkyi hyvin alamäkeen. Mies katsahti kivikkoa kohti joka oli onneksi vapaana toistaiseksi. Lähes ainoa paikka rannalla, jossa sai olla rauhassa.

Daniel hymähti pienesti, hänen ei tavitsisi ehkä opetella täällä liikkumista, koska hänellä tuntui jo nyt olevan ne vakipaikat joissa hän viihtyi jotenkin. Hän tykkäsi katsella ihmisten menoa, mutta ei pitänyt siitä, että ihmiset katsoivat häntä, ristiriitaista, mutta totta. Sekin oli Willin takia, että hän ei pitänyt ihmisten katseesta enää.

"Oletko ihan varma, että haluat kuulla miksi epäilin mikset haluaisi olla seurassani?" lyhyempi kysyi katsoen merelle päin. Aurinko paistoi kirkkaasti saaden veden kimaltelemaan.

Jensen asteli kohti rantaa, joka näkyi nyt jo tarkasti edessäpäin. Mies otti tennarinsa pois ja otti ne vasempaan käteensä, vieden oikean käden takaisin taskuun.
" En inhoaisikaan kuulla mutta ei sinun ole pakko kertoa ", hän totesi ja astui hiekalle, joka oli melkein polttavan kuumaa. Eli Jensenille juuri sopivaa. Tuo katsahti ympärilleen ja lähti taapertamaan kivikkoa kohti.

Siinä missä Jensen otti tennarinsa pois piti Dan ne visusti jaloissaan ja toivoi, että niihin ei päätyisi kovinkaan paljoa hiekkaa... Hän näki ehkä sne kivikon mihin he olivat menossa.
"Se selittää paljon käyttäytymistäni..." pienempi totesi ja värähti pienesti muistoa. Ehkä hän voisi kertoa toiselle.

"Lupaa kuitenkin minulle, ettet jätä minua yksin sen jälkeen..." liilahiuksinen pyysi ja loikkasi toisen eteen tapittaen tätä koiranpentuilmeellä. Hän pelkäsi hylkäämistä.

Jensen tuijotti Danielia, joka oli hypähtänyt hänen eteensä pyytäen, ettei Jensen hylkäisi häntä.
" Miksi hylkäisin ? Jokaisella on menneisyys, valoisampi tai synkempi ", Jensen sanoi ja hymyili rohkaisevasti pienemmälleen, ottaen sivuaskeleen ja jatkaen matkaa.

"Niin, mutta minua sanottiin kotikaupungissani likaiseksi sen takia... Siksi kai muutin tänne..." Daniel totesi ja seuasi toista jälleen. Hiljaa.

Perillä poika laski kitaransa nojaamaan kiveä vasten.
"Minä olen kotoisin New Yorkista... Perheeni oli unelma. Minä ja vanhempi veli... Ala-asten meni hyvin, mutta yläasteella tapasin ensimmäisen poikaystäväni... Hänenkin kanssa kaikki oli hyvin, kunnes hän halusi harrastaa seksiä... Minä en halunnut, hän pakotti ja raiskasi minut muutamaan kertaan sinä yönä. Lakkasin puhumasta ja syömästä sen jälkeen. Värjäsin hiuksieni, annoin niiden kasvaa. Aloin soittaa kitaraani, piirtämään ja kirjoittamaan tuntemuksiani ylös. Yritin unohtaa, mutta lopulta lähes koko koulu tiesi siitä, koska Will oli korkea-arvoinen koulussamme... Lintsasin lähes koko yhdekäsnnen luokan, pidin vain huolen, että pääsin läpi... Pääsinkin ja sitten muutin tänne..." liilahiuksinen vuodatti hiljaa halaten polviaan, jotka oli nostanut syliinsä.
"Oikeastaan, aloin pelätä ihmisiä ja heidän tekoja, vaikkei minulle koskaan tehty mitään muuta väkivaltaista..." pienempi sanoi vielä.
"Olen nyt seitsemäntoista..."

Jensen kuunteli Danielin kertomusta, istuen pienen välimatkan päässä tuosta. Toinen kurtisti kulmiaan ja laski katseensa loppumattomasta merestä rantaviivalle.
" Tuo ei mene syyksi sellaiseen, etten haluaisi olla seurassasi ", Jensen sanoi hiljaa. Tuo huokaisi ja laski kenkänsä vierelleen, nostaen katseensa jälleen merelle. Hän ei ehkä odottanut tälläistä, mutta ei se silti todellakaan käynyt syystä etteikö joku olisi halunnut olla Danielin seurassa.
" Ja vika ei ole sinussa, vaan siinä paskiaisessa joka sen teki ", Jensen totesi ja katsahti Danielia.

"Ei kai sitten... Mutta Will teki siitä sellaisen kuin olisin ollut syypää... Vaikka olin meistä se alistuja..." poika mumisi hiljaa ja antoi katseensa haravoida merta.
"Muutin myös ehkä tänne siksi, että löytäisin jonku joka ymmärtäisi minua. Haluaisin oikean parisuhteen, joka ei päättyisi siihen, että luikin häntä koipien välissä pakoon, kun tulin jälleen satutetuksi..." Daniel jatkoi hiljaa.

"Mutta jos olisin suostunut niin..." liilahiuksinen ei voinut edes sanoa sitä.

" Ehkä sinun pitäisi vain koittaa unohtaa hänet. En väitä, että se olisi helppoa tai mitään ", Jensen sanoi lähes ääneti. Hän ei ollut maailman paras lohduttaja. Ei ollut koskaan ollut. Kyllä hän kuunteli, mutta hän ei osannut sanoa mitään viisasta. Yleensä sai vain ihmiset suuttumaan itselleen.

Jensen huokaisi jälleen turhaantumistaan itseensä ja veti jalkansa ristiin, nojaten kyynärpäänsä reisiään vasten.

"Kyllä minä olenkin unohtanut hänet, mutta pelkään silti, että se toistuu, jossen olisi unohtanut olisin ehkä palannut hänen luokseen", Daniel huokaisi ja nousi ylös astellen kitaransa luo ottaen sen suojistaan.

Hitaasti hän liikkui hiekalla ja istui metrin päähän toisesta soitellen mitä mieleen tuli. Lähinnä hänen omia sävellyksiä. Ei niitä paljoa ollut, mutta tarpeeksi kuitenkin.

Jensen huokaisi ja tuijotti horisonttiin.
" Olen pahoillani, olen aika paska sanomaan mitään tälläisissa tilanteissa ", Jensen mumisi ja haroi pystyyn geelillä nostettua vaaleaa etutukkaansa.
Hän olisi halunnut osata sanoa jotain. Jotain.

"Ei se mitään... Minulle riittää, että joku edes kuuntelee..." pienempi hymyili varovaisesti ja lopetti soittonsa hetkeksi seuraten Jensenin katsetta horisonttiin.
"Tiedätkö... Minä ehkä pelkäsin sinua, kun käskit Thomaksen olla hiljaa... En ole tottunut siihen, että joku sanoo jotain henkilölle, joka puhuu minulle..." Daniel totesi ja nousi jälleen laittaakseen kitaran takaisin pussiin. Se oli ollut näköjään pikasoitto.

Kun hän palasi viennitlään hän istui samaan kohtaan kuin kitaransa kanssa hetkekä aiemmin. Ehkä hän halusi osoittaa, ettei enää pelännyt niin paljoa toisen seurassa... Mutta oli asia erikseen luottiko hän vielä.

Jensen hymähti ja katsahti Danielia. Hän ei ollut vieläkään nähnyt toisen kasvoja kunnolla. Lähinnä puolet.
" Voinko ... nähdä kasvosi kunnolla ? " Jensen kysyi hieman arasti ja katseli Danielia. Jensen istui vain hetken ja naurahti itselleen.
" Kuulostan säälittävältä ", hän mutisi itselleen virnuillen.

"Siirrä hiukset pois jos haluat?" Daniel vastasi ja hymyili painaen leukansa rintaansa. Onneksi hänellä oli vahva pohjameikki... Joten värinvaihdosta ei juurikaan huomattu.

"Et kuulosta, se oliv ain kysymys, johon vastasin", poika vastasi ja hymyili kääntäen katseensa Jenseniin.

Jensen hymyili pienesti ja katseli yhä toista. Hän huokaisi pienesti ja käännähti pienesti kohti toista.
" En vain ole nähnyt kasvojasi vielä kunnolla ", Jensen totesi ja kohautti olkiaan.

"Annoinhan luvan siirtää hiuksiani jos haluat nähdä kasvoni", pienempi muistutti ja hymyili hieman tarkastellen pidemmän silmiä omillaan. Niissä taisi olla jopa pieni haaste, mutta kuka tiesi. Sellaisesta ilmeistä oli jo aikaa hänen silmissään.

Jensen nousi seisomaan ja asteli toisen luo. Tuo vei kätensä hitaasti toisen kasvoja kohti ja siirsi hiuksia tuon kasvojen edestä, kyykistyen katsomaan lähempää. Jensen tuijotti toista hetken kulmat kurtussa, mutta hymyili sitten.
" Olet söpö ", tuo totesi hiljaa.

Daniel seurasi herpaantumatta kuinka Jensen tuli lähemmäksi ja lopulta siirsi hiuksia, jotka olivat aina hänen kasvojensa edessä. Piilottamassa silmiä. Ei kaikkien tarvinnut häntä nähdä sieltä...
Kuullessaan pidemmän sanat vahva pohjameikki ei enää estänyt punastumista. Siitä oli aikaa, kun hän oli viimeksi kuullut tuon kehun joltakin... Todella paljon aikaa oikeastaan. Pari vuotta? Ei hän ollut ihan varma, mutta tarpeeksi siitä oli kulunut.

Jensen virnisti pienesti, kun toisen punastus tuli pintaan. Hän istahti takaisin kivikolle ja huokaisi.
" Tuskin se oli uusi uutinen ", tuo totesi ja vei kätensä selkänsä taa, nojautuen niihin.

"On se parin vuoden jälkeen..." Daniel prostestoi ja katsoi kuinka toinen nojasi taaksepäin.
"Tosin, itse olet kyllä paraskin puhumaan", liilahiuksinen mutisi ja kävi vatsalleen kivelle. Dan katseli Jenseniä silmille valuiden hiustensa lomasta ja hymyili hieman, välittämättä oikeastaan enää siitä punasta.

Jensen naurahti hieman huvittuneesti ja tuijotti hetken merelle, ennen kuin sulki silmänsä. Tuo tökki kielikoruaan vasten kitalakeaan ja lysähti sitten selälleen, aukaisten silmänsä tuijottaakseen taivasta. Pari vaivaista pilven hattaraa lipui olematonta vauhtia pitkin taivaankantta. Moisista ei edes auringon edessä olisi ollut varjoksi mainittavaa.
Jensen kaivoi puhelimensa - joka ei todellakaan ollut mitään uusinta mallia - farkkujensa taskusta ja katsahti nopeasti kelloa.
" Meillä on vielä melko paljon aikaa. Haluatko tehdä jotain ? " Jensen sanoi huokaisten ja työnsi puhelimen takaisin taskuunsa, kääntäen katseensa Danieliin.

Daniel katseli Jenseniä, kun tämä katseli pilviä ja näytti riittävän jotakin. Ajatuksissaan pienempi mönki lähemmäs toista. Parinkymmenen sentin päähän.
Dani katseli pidemmän kasvoja ja totesi mielessään toisen olevan oikeastikin kaunis mieheksi... Hän oli vain alipainoinen rääpäle.
"Tutustua? Itse?", poika kysyi ja laski päänsä hetken mielijohteesta toisen rinnan päälle.

\\ *Saaden kauhean d'aaaaw -kohatuksen + itsekseen kikattelua.* Pelaaja goes nuts. Pelaaja menee pähkinät. HEH HEH. + pilaa tunnelman .___.\\

Jensen katsahti lyhyesti Danielia, kun tuo laski päänsä hänen rintakehälleen.
" Kerro jotain itsestäsi ", Jensen sanoi hiljaa, ei komentavaan sävyyn vaan enemmän anovaan. Hän halusi oppia tuntemaan Danielin, koska ei omannut oikeastaan kunnollista ystävää tai kavereita alkuunsakkaan Sunnuwavesissa.

//XDDD aikast jännä ;D //

Liilahiuksinen mietti hetken ennen kuin avasi suunsa:
"En syö mitään makeaa, koska kammoan lihomista omalta kohdaltani, ei muilla ole väliä. Inhoan kahvia, mutta tykkään kaakaosta ja teestä. Tykkään kaneista, mutten ole vielä saanut aikaiseksi hankkia. En tee vakituista työtä missään, vaikeutena on vielä se, että olen alaikäinen... Asun kaksiossa kerrostalossa en kovinkaan kaukana ostoskeskuksesta... Ja no... Olen homo", Daniel antoi pikainfon itsestään, toinen saisi kysyä jos haluaisi vielä jotain tietää...
"Haluan tietää sinustakin jotain..." liilahiuksinen sanoi vielä.

Jensen kuunteli toisen selitystä, hymähtäen lopulta. Jensen ei tosin osannut kertoa mitään itsestään. Tai ei ollut mitään kertomisen arvoista.
" Minä ... ", tuo aloitti mutta hiljeni heti. Hän tuijotteli taivasta ja hymähti.
" Olen kasvissyöjä, en syö mitään makeaa, isäni on kuollut ... Käyn töissä ja olen - kuten aiemmin sanoin - asunut Sunnywavesissa viisi vuotta ", hän luetteli mutisten.