Hey you. [Sovittu]

Daniel kuunteli hiljaa mitä Jensen kertoi itsestään pieniä faktoja.
"Minun perheeni oli kiireinen veljeni kanssa. Nimeni tarkoittaa uskonnon takia: 'Jumala on minun tuomitsijani'", pienempi kertoi vielä hieman lisää.
"Ja tuntuu kuin se pitäisi paikkansa... Ainakin välillä, en siis usko Jumalaan tai mitään sellaista..." Dan höpötti hiljaa.

Jensen hymähti ja liutti katseensa satunnaiseen pilveen. Jensen ei itsekään kuulunut mihinkään uskolohkoon eikä ollut edes kirkossa. Tuo huokaisi ja katsahti lyhykäisesti Danielia.
" Aiotko muuttaa joskus takisin New Yorkiin ? " Jensen kysyi. Hän oli itsekin kotoisin New Yorkista mutta mitäpä tuota infoamaan.

"En ellei ole pakko... Tietenkin voisin joskus käydä veljeäni katsomassa ja tämän kihlattua, mutta en himoitse sinne... Eristäydyin aika tehokkaasti pari vuotta sitten heistä..." Daniel vastasi.
"Mistä sinä olet kotoisin?" pienempi kysyi ja käänsi päätään toisen rinnalla hieman, niin, että näki Jensenin leuan.

Jensen hymähti ja antoi silmiensä valua puolikiinni.
" New Yorkista ", hän mutisi ja taittoi toisen kätensä päänsä alle. Sinänsä ajatus oli jännittävä, että he olivat aivan hyvin voineet joskus nähäd tuntematta toisiaan. Jensen virnisti itsekseen ajatukselle hieman huvittuneena ja veti oikean jalkansa koukkuun.

"Me asuttii Empire state buildingin lähellä... Samassa rakennuksessa jossa vanhempieni yritys sijaitsi..." poika vastasi ja hymyili hieman.
"Minulla ei koskaan ollut muita ystäviä kuin veljeni, myöhemmässä vaiheessa Will... Nyt tutustuin - tai tutustun - sinuun..." liilahiuksinen vastasi.

" Ei minullakaan ollut kehumiseksi asti kavereita. Muutama vain ja heidänkin kanssaan olin todellan harvoin ", Jensen sanoi huokaisten ," ja täällä ei ole ainuttakaan, jonka voisi lukea kavereihin ", tuo jatkoi pienen tauon jälkeen. Mutta homous oli paljolti suotavampaa Sunnywavesissa, siksi Jensen piti paikasta.

Daniel nyökkäsi hiljaa ja nosti ajatuksissaan toisen käsistään päänsä viereen.
"Miksi muutit tänne? Mikset jäänyt Nykiin?" poika kysyi, eikä ollut varma oliko jo kysynyt sitä... Mutta haittasiko se ketään? Toivottavasti ei.

" Tuli pientä kärhämää isän kanssa homoudestani ", Jensen sanoi huokaisten ," ja kaipasin muutenkin raikasta ilmaa tutuista rutiineista ja ihmisistä ", hän jatkoi ja yskähti pienesti. Muutenkin - ainakin kaupunginosa missä Jensen oli itse asunut - oli sen kaltainen, että jokaisella oli rooli ja siitä ei kannattanut pyrkiä pois.
Eikä "tavallisilla" ihmisillä ollut vaikutusvaltaa.
" Täällä on ihan hyvä ", Jensen sanoi lähes ääneti.

"Pohjiltammehan me kaikki olemme bitä... Meidät vain opetetaan heteroiksi... Ja luonnossahan eläimillä homoutta vain pidetään söpönä..." Daniel huokaisi turhautuneena. Elämä oli vaikeaa homolla. Lesboja ja homojahan hakattiin ihan vain sen takia... Bit oli lähes turvassa... Heterot olivat, ainakin suurin osa... Maailma oli julma paikka...

Jensen hymisi myöntävään sävyyn.
" Siksi Sunnywaves on hyvä ", Jensen mumisi ja sulki lopulta silmänsä, antaen pystyssä koukussa olevan jalkansa kallistua hieman poispäin.

Daniel oli hieman hämmentynyt kuinka olikaan uskaltanut niin vain laskea päänsä toisen rintakehän päälle ja jäädä siihen, melko rentonakin vielä. Hieman uupuneena hän sulki silmänsä, muttei kuitenkaan aikonut nukahtaa. Hän kuulisi kyllä jos hänelle puhuttaisiin.

Jensen pyöritteli hetken nilkkojaan, ennen kuin avasi silmänsä ja käänsi katseensa Danielin kitaraa kohti.
" Voinko lainata hetken kitaraasi ? " Jensen kysyi hiljaa.

"Saat sinä", poika vastasi ja nousi toisen rinnan päältä hakien kitaransa ja antoi sen toiselle, pusseineen. Hän istui taas vajaan metrin päähän toisesta ja katseli mitä Jensen aikoisi tehdä.
"Tiedätkö muuten mistä täältä saisi tyhjiä nuottivihkoja?" Daniel kysyi. Hänen vanhansa alkoi olla melko täynnä.

Jensen otti kitaran vastaan ja riisui pussin sen päältä, laskien sen vierelleen.
" Toiselta puolen kaupunkia, siellä on eräänlainen musiikkikauppa ", Jensen selitti ja näppäili hetken kitaran kieliä, vetäen jalkansa ristiin. Tuo istui hieman lysyssä ja hymyili lopulta.
Jensen alkoi näppäillä Metallican Nothing Else Mattersin introa ja tuijotteli kitaran kaulaa. Mies ei kauaa kyennyt hillitsemään itseään kun alkoi jo laulaakin kyseistä kappaletta. Se oli aina ollut yksi hänen suosikkikappaleistaan.

"Täytyy joskus käydä siellä..." Daniel mumisi ja pisti päänsisäiseen musitilistaansa muistiinpanoksi sen.
Poika kuunteli kuinka pidempi soitti kitaraa.
"Soitat ja laulat hyvin", liilahiuksinen totei hetken kuluttua, kun oli kuunnellut Jenseniä. Hän oli jopa tunnistanut kappaleen ja bändin! Joskus Dan olisi halunnut osata laulaa, mutta ei hänellä ollut ääntä siihen, ei ainakaan enää.

Jensen soitti ja lauloi hetken aikaa, ennen kuin lopetti ja käänsi katseensa Danieliin.
" Hmm, hyvä laulutaito taitaa olla kuulijan korvassa ", Jensen sanoi kallistaen päätään ," ja sinun korvasi ovat lienee oudot ", mies jatkoi virnuillen. Tuo käänsi jälleen katseensa kitaran kaulaan ja silitti hieman sormillaan kieliä.
" Paljonko tämä maksoi ? " Jensen kysyi katsahtaen Danielia kulmiensa alta.

"Korvissani ei ole mitään vikaa", Daniel protestoi.
"Kuulen ihan hyvin, pystyn virittämään korvakuulolta ja nii poispäin", poika luetteli hyvät syyt miksi hänen kuulonsa oli hyvä eikä outo.
"En tiedä, sain sen lahjaksi joskus, mutta ilmeisesti paljon, kun äidillä ja isällä oli rahaa vaikka muille jakaa", liilahiuksinen vastasi ja kosketti kitaraansa lähes hellästi.

Jensen hymäti. Hänen perheensä ei ollut koskaan ollut köyhä eikä rikas. Tasainen keskitie oli ollut hyvä. Toisaalta, joskus rahaa oli sen verran vähän että toimeentulo oli kuukauden tai pari hieman hankalaa. Silloin ei juuri muualle kuljettu kuin koulusta kotiin ja kotoa kouluun.
" Se on hieno ", Jensen sanoi kun hänen ajatuksensa menneisyydestä katkesi. Mies hymyili hieman ja silitti kitaran kaulaa, alkaen jälleen näppäillä kieliä hiljakseen.
" Missä päin Sunnywavesia muuten asut ? " Jensen kysyi näppäilyn ohella.

"Tosin, se raha ei kiinnostanut minua... Ei minulla ollut kavereita joiden kanssa mennä kaupungilla ja yksin se ei ole kivaa, joten ihan sama. Se oli vain luku", Daniel huokaisi vielä. Luukas teki hieman enemmän sen rahan kanssa, mutta ei tämäkään paljoa. Kyllä oli molemmilla säästötili opiskeluita varten, mutta hänen loppui yläasteeseen ja rahat olivat nyt hänen tavallisella tilillä pyynnöstä, jotta hän saisi elätettyä itsensä.
"Kiitos", Dan kiitti yksinkertaisesti.
"Lähellä ostoskeskusta, mutta tarpeeksi kaukana, että kämpän laatu ei ole kovinkaan hohdokas..." liilahiuksinen naurahti.

Jensen nyökkäsi pienesti.
" Sitten asumme kai aika lähekkäin, ehkä ", tuo sanoi ja näppäili kitaraa hajamielisesti. Lopulta tuo pisti kitaran takaisin pussiin ja katseli hetken kokonaisuutta, ennen kuin käänsi katseensa rannalle. Ihmiset alkoivat kaikota, koska päivän kuumin osuus oli nähtävimmin jo ohi. Ilma tuntui aivan hitusen viileämmältä.
" Mikset hanki töitä ? " Jensen kysyi ja siirsi katseensa Danieliin, tuijottaen tuota silmiin.

"Voin näyttää missä asun, myöhemmin vaikka?" poika tarjoutui ja hymyili hieman.
"Olen alaikäinen, en pääse vielä oikein mihinkään. Siksi en, mutt ajatellin kysyä pääsisinkö eläinkauppaan, jos täällä edes on sellaista, tai no, miksei olisi?" Daniel totesi ja hymyili hieman. Hän piti eläimistä. Poika ei saanut käännettyä katsettaan toisen silmistä, hän ei tiennyt miksi.

Jensen tuijotti Danielia perusilmeellään - joka näytti jopa hieman äkäiseltä - kunnes tuo kysyi oliko kaupungissa eläinkauppaa.
" Toki, se on kahdeksaan auki. Kerkeämme käydä katsomassa sitä jos haluat ", Jensen sanoi hymyillen.

"Ei tänään... En viitsi raahautua sinne kitaran kanssa..." Daniel mumisi ja katseli vanhempaa, pitkästä aikaa tuikkivilla silmillä. Nehän tuikkivat jos hän sai puhua musiikista jonkun kanssa. ...ja henkilön kanssa, josta hän piti.

Jensen nyökkäsi ja liutti katseensa takaisin merelle horisonttiin. Merta silmän kantamattomiin. Joskus näkymä oli kiehtova, mutta nyt se oli normaaliakin normaalimpi. Hieman tylsähkö. Jensen huokaisi ja nojasi kyynärpäänsä reisiinsä.
" Miksi haluat juuri kanin ? " Jensen kysyi ja siirsi katseensa takaisin Danieliin.

Daniel katseli kaikessa rauhassa toisen kasvoja. Saamatta niistä tarpeekseen.
"En tiedä, jotenkin ne ovat vain niin suloisia otuksia... Kuten sinäkin", loppulauseensa poika sanoi hiljaa ja saattoi vain toivoa, että toinen ei kuullut, koska hänen ei todellakaan ollut tarkoitus sanoa sitä ääneen, mutta se oli vain lipsahtanut. Tosin, olisi vaikea olla huomaamatta, että hän oli sanonut jotain sopimatonta, kasvot punoittivat.