What I can do? [Xarias]

//Xarias ft. Jen ~ Mukana seikkailee Will~//

***

Daniel kulki yhtä kujaa pitkin, hän oli käynyt kävelemässä kauempana, ihan uteliaisuuttaan. Hän oli aiemmin laittanut Jensenille viestiä jos tämä vaikka haluaisi nähdä tai jotain. Liilahiuksinen oli juuri pääsemässä keskustan alueelle, kun kuuli vähän liiankin tutun äänen viereltään:
"Pitkästä aikaa." Poika kääntyi ja katsoi edessään seisovaa Williä. Vuoden vanhempi oli muuttunut, tämä oli nyt paljon pidempi ja lihaksikkaampi.
"Pidätkö näkemästäsi?" tämä kysyi ja kallisti päätään Danille, joka pureskeli huultaan.
"E-en", hän vastasi ja otti askeleita taaksepäin, mutta isompi seurasi.

"Kuulin veljeltäsi, että asut täällä jossain", mies totesi ja tönäisi heiveröisen liilahiuksisen tiilistä tehtyä seinää päin.
"Hän ei ikinä kertoisi sinulle missä olen..." Dani sanoi hiljaa ja yritti sulautua seinään, päästäkseen pakoon.
"Kyllä hän pienellä uhkailulla kertoo mitä tahansa", Will totesi ja nosti toisen kätensä hivelemään pojan kaulaa ja poskea. Daniel yritti pitää ilmeensä tyynenä, mutta silmät paljastivat hänet; pelkoa, kipua, muistoja. Mustahiuksinen mies nojautui lähemmäs ja puhui ihan pienemmän korvaan.
"Lakkasit kuulemma syömästä kokonaan, miksi minusta näytät jotenkin pyöreältä?" Nuorempi henkäisi, hän tiesi, että oli lihava, vaikka sanoisi mitä.
"Osuiko arkaan kohtaan?" Will kysyi ja laski kättään toisen rintaa pitkin alemmas ja nosti sitten taas ylemmäs.

Daniel ei halunnut vastata.

Ilma oli hieman viileämpää kuin joitakin kuukausia sitten, mutta kukaan ei voinut väittää, että olisi silti ollut kylmä ! Mittari hipoi yhä yli 25 astetta mutta silti osa oli vetänyt hupparin tai muun ohuemman paidan päälle.
Jensen ei ollut muuttanut vaatetustaan sitten kesän. Yhä vain t-paita ja farkut sekä tennarit.
Miehen alku oli luvannut tapaavansa Danielin keskustassa sijaitsevan pienien kahviloiden keskittymässä, suihkulähteen luona. Jensen oli pari minuuttia myöhässä ja yleensä Dan oli se, joka oli ajoissa.

Jensen otti kännykkänsä taskustaan ja valitsi Danielin numeron. Ehkä toinen oli vain muutaman korttelin päässä, mutta hän päätti soittaa silti.
Vihreää luuria painettiin ja puhelin painettiin korvalle, puhelimen tuutatessa.

Daniel nieleskeli katsoessaan Williä, hän huomasi, että toisella oli pieni sänki leuassa ja poskissa, ja tämän otsalla helmeili muutama hikipisara.
"Anna mun mennä..." poika pyysi ja yritti päästä pois toisen otteesta, vanhempi oli laskenut toisen kätensä hänen hartialle ja piti siitä voimakkaasti kiinni, tarpeeksi voimakkaasti, että se sattui.
"Onko minulla syytä tehdä niin Daniel?" mies kysyi ja kallisti päätään jälleen tuttuun tapaan kysyessään jotain.
"Se, että minulla on menoa ja olin silloin sinun, mutta pilasit itse kaiken..." poika yritti ja yritti jälleen päästä pois siitä.
"Se ei ole syy, olisit vain kiltisti suostunut niin emme olisi tässä", Will totesi.
"Ja jos olisit kiltisti uskonut, etten tahtonut sitä niin emme olisi tässä, tosin, jos et olisi tehnyt sitä en olisi tavannut Jenseniä koskaan", Dan totesi ja katsoi toista nyt hieman varmempana. Will kuitenkin murskasi sen olemuksellaan.
"Ja kukas tämä Jensen on? Uutesiko?" vanhempi kysyi ja katsoi pienempää syyttävänä, ihan kuin olisi juuri kuullut Danin pettävän häntä.
"Kyllä... Ei sen pitäisi sinua haitata..." liilahiuksinen mumisi ja vältteli nyt toisen silmiä.

Mustahiuksinen oli sanomassa jotain, mutta Danielin puhelin pysäytti hänet. Nopeasti Dan kaivoi puhelimen taskustaan ja vastasi siihen.
"Jen?" liilahiuksinen kysyi, mutta antoi lopulta olla.
"Auta mua... Suihkulähteeltä pohjoiseen... Lähellä..." Daniel sai sanottua, ennen kuin Will nappasi hänen puhelimensa ja sammutti sen kokonaan.
"Miksi kuvittelet, että joku auttaisi sinua oikeasti?" Will kysyi ja painoi pienemmän pojan nyt kehonsa koko painolla seinää vasten.

Puhelin tuuttasi melko lyhyen aikaa. Jensen kuuli lähinnä yksittäisiä sanoja. Puhelun katkettua mies vei katseensa näyttöön. Hetki sanoja järjesteltiin päässä, kunnes askeleet otettiin varmasti poispäin suihkulähteeltä.
Jonkin matkan päässä hän näkikin tutun oloisen tumman hahmon ja vieraamman hahmon. Ehkäpä Jensenin hieman isommasta koosta oli joskus hyötyä ... Eikä toista lähestyessä salilla käynti tuntunutkaan enää niin turhalta yhtäkkiä ...

Jensen asteli varmoin askelin kohti Danin luona olevaa hahmoa. Tuota tönäistiin kauemmas, tuima katse kasvoillaan.
" Mitähän helvettiä sä luulet tekeväsi ? " Jensen kysyi ja piti katseensa tuntemattomassa. Hän laski kätensä Danin olkapäälle kuin varmistukseksi siitä, etät tuo palaisi tähän maailmaan, jos oli jo vajonnut johonkin katatoniseen tilaan.

Daniel henkäisi pelokkaana, kun tunsi Willin kielenkärjen koskettavan kaulaan ja sen jälkeen hampaiden. Aikoisiko toinen keskellä kirkasta päivää käydä käsiksi häneen, kuka tahansa saattoi nähdä. Tosin, hänestä kyllä tuntui, että Will pakottaisi hänet olemaan mukana, jos joku tulisi kyselemään mitä he kuvittelivat tekevänsä. Poika yritti kiemurrella toisen otteesta, mutta saikin vain käden kurkulleen. Pelokkaana liilahiuksinen katsoi entistä poikaystäväänsä ja yritti saada tämän ilmeellään ja muilla eileillä irrottamaan. Niin ei käynyt. Alistuneena Dan sulki silmänsä ja avasi ne sitten vasta, kun tunsi käden lähtevän kurkultaan ja kuultuaan tutun ja turvallisen äänen.

"Haen omaani takaisin", mies vastasi ja mittaili ilmestynyttä miestä, joka oli ilmeisesti Jensen.
"Jen..." Daniel sanoi hiljaa ja nosti katseensa toiseen ja laski kätensä toisen käden päälle puristaen sitä.

Jensen virnisti hieman ilkeästikin, naurahtaen huvittuneena.
" Saanet vain unelmoida moisesta ", miehen alku totesi ja silitti hieman peukalollaan Danielin olkapäätä. Jensen arvioi toisen olevan Will - aivan vain näkemänsä ja kuulemansa perusteella. Hän irvisti hieman ja sihahti pienesti.
" Oletko kunnossa, Dan ? " Jensen kysyi ja katsahti pikaisesti pienempäänsä. Pienen vilkaisunkin jälkeen Danielin silmistä saattoi yhä välittyä jonkinmoinen pelko, vaikka tilanne oli oikeastaan ohi.

" Joten ajattelit vain tulla ja käydä toiseen käsiks keskellä kirkasta päivää ? Täytyy sanoa, ettei sulta vissiin moisen perusteella kovin monta aivosolua voi löytyä ", Jensen sanoi ja kurtisti hieman kulmiaan. Will oli muutenkin Danielin juttujen perusteella vaikuttanut varsin jääräpäiseltä. Olikohan toisella sitteenkään ollenkaan niitä aivosoluja ..?

Will katseli Jenseniä pisteliäästi ja irvisti tämän kommentille.
"Olen unelmoinut ihan tarpeeksi ja kuulin hänen veljeltään - pienellä kiristämisellä tosin - missä Daniel asuu... Olenko jo pari päivää katsonut hänen tekemisiä", mustahiuksinen hymähti ja näki Danin värähtävän inhosta.

"Olen mä... Kai", poika vastasi toiselle ja antoi kehonsa painautua lähelle toista, turvaan Williltä.

"Mikä mua täällä estää niin tekemästä? Täällä ei näytä ihmisiä juurikaan liikkuvan ja Danin saa helposti pakotettua", mies vastasi ja nosti omahyväisen virneen kasvoilleen. Hän oli oppinut tuntemaan liilahiuksisen lyhyessä ajassa ja tiesi mistä naruista vedellä, jos halusi tämän tottelevan. Se ei ollut edes kovinkaan vaikeaa, uhkaili vain tätä jollakin tärkeällä henkilöllä.

Jensen kietoi Danielin olkapäällä olleen käden tuon ympärille. Jensen ei voinut sanoin kuvailla, miten paljon halveksi Williä.
" En tiedä, ootko koskaan kuullut, mutta pakottaminen on idiooteille. Mutta sun tapauksessa se voisi olla luusereille ", Jensen mutisi hampaidensa välistä ja silitti kädellään hieman Danin kylkeä.

" Voit toki lähteä nyt, hyvillä mielin. Tai sitten voidaan tehdä tämä vaikeamman kautta ja voit lähteä hampaat kurkussa. Minulle se on täysin samantekevää ", Jensen toesi huokaisten. Hänelle olisi tullut eräästä pahoinpitelystä lievä pahoinpitely rikosrekisteriin, mutta hänen syyllisyyttään ei voitu koskaan kokonaan todistaa.

Will vain naurahti.
"Idiootit kuvittelevat aina tietävänsä kaiken", mies totesi ja vähät välitti Jensenistä, tämä oli vain yksi este Danin kotiin saamisesta. Hänellä oli vielä yksi valtti hihassaan ja sitä ei Danielin käynyt kieltäminen, vaikka tämä ilmeisesti seurusteli Jensenin kanssa.

Pienin kietoi omat kätensä Jenin ympärille ja yritti unohtaa Willin kommentteja hänen ulkonäöstä ja sitä, että kukaan ei muka koskaan auttaisi häntä. Se oli vaikeaa, hän oli herkkä ihminen ja hän ei muutenkaan ollut tyytyväinen itseensä.

"Tiedätkö... emme ole eronneet Danielin kanssa, vaikka hän väittäisi muuta", mustahiuksinen totesi voitonriemuisena.
"Ei... emme ole yhdessä enää... eikö se tullut selväksi, että kaikki oli ohitse, kun käskin jättää minut rauhaan... jätin sinut silloin", Dan puuttui tilanteeseen, hän ei vain osannut ilmeisesti sanoa sitä oikein.

Kieltämättä Jensenile Willin kommentti tuli hieman nurkan takaa, mutta ilmeestä sitä ei nähnyt. Hänen mielensä vain pyöräytti sekunni ajan ihmeellisiä ajatuksia päässä, mutta mies pyyhki ne pois.
" Kerro yksi syy, miksi hitossa uskoisin sua. Eipä sellaista taida olla ", Jensen sanoi kulmiaan kohauttaen. Hän puristi huomaamattaan Danielin ympärillä olevaa kättä hieman kovempaa kuin varmistaen, ettei tuo oikeasti kääntäisi takkiaan ja olisikin yhtäkkiä lähdössä Willin mukaan. Jensen ei olisi kestänyt moista tapausta toista kertaa ...

Will piti siitä kuinka huomasi Jensenin kiristävän otetta toisen ympärillä.
"Syitähän on, mistä tiedät kumpi meistä puhuu totta, vaikka ilmeisesti Dan on mustamaalannut minut sinulle. Mistä tiedät ettei hän riistä henkeään itseltään yrittäessään laihduttaa ylimääräisiä kilojaan?" Will luetteli muutaman syyn, hän tiesi Danin itseinhosta ja suhtaumisesta painoonsa. Hän ei tosin tiennyt oliko toinen saanut Danielin syömään kunnolla.

"Sä raiskasit mut... miten voisin olla sellaisen kanssa? En mitenkään... enkä koskaan pystyisi pettämään ketään", Daniel sanoi ja painoi itseään lähemmäs toista. Poika värähti ylimääräisten kilojen kohdalla, hän tiesi sen... hän oli lihava.

Jensen huokaisi hieman kyllästyneenä Williin.
" En tiedä, yritätkö saada Danielin tuntemaan itsensä huonommaksi, mitä hän todella on vai perustuuko tuo hänen moittimisensa omaan, johonkin todella alitajuiseen itseinhoosi ", Jensen mutisi kohauttaen olkiaan ," mutten tykkää siitä ", hän jatkoi kulmiaan pikaisesti kohauttaen. Will ei varmaan itse ymmärtänyt, kuinka naiivi oikeastaan oli noiden juttujensa kanssa. Jensen ei ainakaan voinut käsittää asiaa.

Jensen silitti Danielin ympärille kiedotulla kädellään hieman tuon alaselkään ja huokaisi jälleen.
" En jaksa tätä ", hän totesi ja lähti peruuttamaan hitaasti ," jätä Dan rauhaan ", Jensen jatkoi, kun oli jo poissa sivukujalta.

"Tai sitten tykkään moittia häntä, kun ne menevät perille", Will totesi, hän tiesi, että Daniel yrittäisi luultavasti laihduttaa ja toivoa samalla mielessään, ettei Jensen huomaisi sitä jo valmiiksi laihasta kehosta. Mies tiesi myös, että Dan ottaisi kaiken tapahtuneen syykseen ja jatkaisi itsesyytöksiään siitä mihin oli jäänyt ennen Jenseniä.

Daniel seurasi pakittavaa Jenseniä kiltisti pois kujalta säpsähtäen, kun Will kutsui häntä.
"Tässä on puhelimesi, kaipaat sitä varmasti", mustahiuksinen totesi ja heitti puhelimen Danille, joka joutui erkaantumaan turvastaan saadakseen sen kiinni, ettei se menisi rikki koskettaessaan asfalttia. Mahdollisimman pian poika kjotenkin palasi turvaan Jenin lähelle.

Jensen hymähti hieman ja katsahti Danielia, joka tuntui syöksyvän paniikissa puhelintaan nappaamaan. Miehen alku huokaisi jälleen ja vei sormensa limittäin hentoisesti Danielin sormien kanssa, kun tuo palasi puhelimensa kera. Jensen käänsi viimein selkänsä Willille ja lähti laahustamaan kohti suihkulähdettä. Hän asteli hetken vaitonaisena, katsoen sitten Danielia.
" Oletko varmasti kunnossa ? " Jensen kysyi ja silitti peukalollaan Danielin kättä, varovaisen hymyn kera.

Hän ei uskonutkaan, että Daniel myöntäisi että jokin vaivaisi häntä - ei julkisella paikalla. Jensen henkäisi ja loi katseensa jälleen eteenpäin.

Daniel puristi välillä Jensenin kättä voimakkaammin, kuin varmistaakseen, että tämä pysyisi siinä, eikä kaikkoaisi pois hänen luota. Poika piti katseensa tiiviisti maassa, kun käveli tiosen perässä suuntaan, johon hänen oli alunperin pitänytkin. Liilahiuksinen nosti katseensa toiseen, kun kuuli kysymyksen.
"Niin kunnossa kuin tuon jälkeen voi..." Daniel vastasi hiljaa ja antoi katseensa palata maahan. Hän ei tiedä oliko Will jättänyt jälkiä itsestään häneen, jos oli, niin luultavasti kaulaan...

Will katsoi parin perään ja hymyili, mikä häntä esti jäämästä seurailemaan Danielia? Ei mikään.

Jensen katsahti Danielia. Kaipa tuo voisi myöhemmin kertoa tarkemmin, jos halusi.
" Tiedän, että kuulostan tyhmältä, mutta yritä unohtaa äskeinen ", Jensen totesi, lisäten päässään lauseeseen lisän vaikka se onkin mahdotonta. Will oli Jensenin listalla ehkä yksi kuvottavimpia ihmisiä, jonka hän tiesi.
Jensen huokaisi melko pitkästi ja istahti jälleen suihkulähteen reunalle, vieden katseensa Danieliin.

Daniel katsahti toiseen.
"Et kuulosta... Olet oikeassa... Tiedät, että jään hautomaan asioita ja otan tosissani mitä minulle sanotaan..." poika vastasi ja hymyilikin varovaisesti. Pienempi istahti toisen viereen ja piti tämän käden omassaan ja nojasi päänsä tämän olkapäähän. Poika kuitenkin tiesi, että Willillä ei olisi mitään syytä lähteä kaupungista.

Jensen katseli ihmismassaa. Kahviloiden terassit ja ulkopöydät olivat tupaten täynnä, eikä mihinkään olisi varmaankaan enää mahtunut ellei olisi odottamalla odottanut pöytien vapautumista.
" Haluatko tehdä jotain ? " Jensen kysyi ja silitteli peukalollaan Danielin kättä. Pian katse siirrettiin kokonaan pienempään kysyvästi.

Dan piti katseensa sylissään ja kuunteli ympäröiviä ääniä, mutta keskittyi sitten Jensenii täysin.
"En ainakaan mitään erikosita, entä sinä?" poika kysyi ja nosti katseensa toiseen. Hänelle riitti vallan mainiosti se, että hän sai olla toisen kanssa.

Jensen puisteli päätään.
" Ajattelin vain kysyä ", tuo tokaisi ja hymyili pikaisesti. Jensen olisi oikeastaan itse voinut käydä kiertämässä pari vaatekauppaa, mutta olihan noita päiviä muitakin eikä äskeisen jälkeen oikein enää ollut miehellä mieltäkään mennä mihinkään.

Daniel nyökkäsi ja päätti, että suihkulähteen reuna tuntui ikävältä takamuksen alla ja hän nousi ja laskeutui toisen syliin.
"Jäikö kaulaani kuristusjälkiä?" poika kysyi varovaisesti, hänestä tuntui siltä, olihan Will ottanut lujaa kiinni ja vielä lujempaa hetkeksi, kun Jensen oli tullut. Häneen jäi kaiken kukkuraksi melko helposti mustelmia jos käytti voimaa.

Jensen laski toisen kätensä Danielin alaselälle ja toisen tuon reidelle. Danielin kaulaa tarkkailtiin hieman ja hymähdettiin.
" Vasemmalla puolella on haalea violetti jäki ", Jensen kertoi ja hipaisi toisen kaulaa jälken kohdalta. Tuo kieritti kätensä Danielin niskalle ja paineli sormillaan hieman tuon kaulan takaosaa - tuntisihan hän jos Jensen painaisi mustelmaan.

Daniel nielaisi, kun kuuli mitä sanottiin, niinpä tietenkin. Hän oli jotenkin odottanutkin sitä ja WIll varmasti tehnyt sen tahallaan. No, onneksi sen vakavampaa ei sattunut, olisihan hänellä ihan hyvin voinut olla koko kämmenen muotoinne mustelma kaulassa. Poika värähti, inahti ja liikahti hieman, kun Jensen paineli hänen kaulaa. Sattui.

Jensen laski kätensä Danielin reidelle.
" Suurin mustelma lienee niskalla ", Jensen totesi huokaisten. Tuo hymyili ilottomasti ja silitteli hieman Danielin reittä.
Jensenin huomio kiinnittyi takavasemmalle, josta kuului huudahdus. Mies tunnisti heti punapään ja hymyili leveästi.
" Sinua näkee harvoin ", Jensen totesi. Lyhyt likka hyppelehti kaksikon luo hymykuopat kasvoillaan.
Punatukka katseli hetken Danielia, ennen kuin hieman ilkikurinen virne hiipi tuon kasvoille.
" Tiesin jo silloin aiemmin, että sinä olet hänen kanssaan ", punapää mutisi virneensä kera. Jensen hymähti ja jutteli hetken aikaa pienemmän sisaruksensa kuulumisista, kunns tuo lähti ravaamaan poispäin.

"Siltä se tuntuikin..." Daniel vastasi ja laski toisen kätensä Jensinin oman päälle ja hymyili varovaisesti. Liilahiuksinen värähti, kun kuuli ylimääräisen äänen, joka läheni heitä. Poika kuitenkin tunnisti tämän ja rentoutui melko pian. Dan punastui hieman ja laski päänsä Jensenin hartialle antaen sisarusten jutella keskenään.
"Onko hän aina noin energinen?" poika kysyi tarkottaessaan toisen siskoa, kun tämä oli lähtenyt pois.