What I can do [Ooka]

\\ Jatkoa tästä pelistä.\\

Jensen väänsi avainta lukossa ja kyykistyi aavistuksen tönäistessään polvellaan ovea, joka liikahti avautumisen merkiksi Jenseniä kohti. Mies otti avaimen lukosta ja asteli sisään, tarttuen ovenkahvaan, odottaen että Daniel tulisi sisälle.
Lyhyt, muutamien metrien pituinen käytävä vei vasemmalla ensimmäisestä ovesta makuuhuoneeseen. Oikealla puolella vastakkaisella puolella oli vieashuone. Keittiö oli käytävän päässä oikealla, olohuone vasemmalla. Suoraan edessä oli kylpyhuoneen ja vessan yhteinen ovi.

Daniel seurasi toisen touhuja ja astui sisälle jääden seisomaan eteiseen. Hän riisui kenkänsä siististi ovenpieleen. Hupparin hän riisui myös ja laittoi sen naulakkoon. Hänelle jäi mustat, normaalia kireämmät farkut ja valkoinen t-paita, jonka vasemmassa oli kiinalainen lohikäärme. Ja tietenkin vaate oli hänelle hieman iso.

Jensen veti oven Danielin perässä kiinni. Hän asteli laiskoin askelin käytävää pitkin ja viskasi avaimet lipaston päälle, välttäen katsomista peiliin, joka oli seinällä lipaston yllä.
" Ole kuin kotonasi ", Jensen huikkasi, kun asteli kohti olohuonetta.
Pian olohuoneesta alkoi kuulua järkyttävä määrä lässytystä ja jonkinmoista metallin hiljaista kilinää. Olohuoneessa oli sohvan lähettyvillä todella iso häkki, jossa istuskeli takajalkojensa päällä musta fretti, joka odotti että Jensen asteli häkille. Mies kyykistyi ja avasi alaluukun.

Poika seurasi toista hieman jäljessä ja tutki ympäristöä, johon oli päätynyt. Hän pysähtyi peilin ja eteen ja nielai ennen kuin katsoi kaulaansa. Hienoa, nyt se mustelma oli levinnyt hieman, se tuli poispäin ja muodosti kämmenen kuviota. Hän oli ikuisesti kiitollinen Willille tuosta tempusta. Huokaisten hän jatkoi matkaansa sinne minne toinen oli mennyt ja yllätyksekseen hän huomasi ison häkin ja siellä jonkin eläimen, jonka veikkasi fretiksi.
"Milloin tuon hankit?" liilahiuksinen kysyi ja kyykistyi Jensenin viereen, hieman kauemmas.

Jensen antoi elikon astella kättään pitkin olkapäälleen, josta se toljotti pyöreine silmineen Danielia.
" Parisen viikkoa sitten ", Jensen totesi, kääntyen kohti Danielia, lysähtäen istumaan. Fretti päästi narkuvaa ääntä ja tuijotti Danielia.
" Luuletko, että Will häipyy ? " Jensen kysyi hiljaa, kuin ei olisi halunnut esittääkkään kysymystä Danielille.

Liilahiuksinen katseli eläintä hiljaa, kuin lumoutuneena. Fretit olivat suloisia otuksia, mutta kyllä kanit veivät hänen suosionsa siltikin. Dan nyökkäsi toiselle ja hymyili.
"En... Ei häntä täältä mikään estä lähtemästä ja jos hän tietää missä asun... Eikä hän selvästikään saanut haluamaansa", Daniel huokaisi ja katsoi toista hieman neuvottomana. Ei hän tiennyt mitä tekisi. Poliiseille voisi teitenkin ilmoittaa, mutta Willillä oli taipumus saada melkein kaikki puolelleen.

Jensen mutristi suutaan hieman mietteliäänä. Elikko kipitti miehen vajotessa ajatuksiinsa alas tuon kädeltä, kipittäen haistelemaan Danielia.
Jensen avasi suunsa mutta sulki sen saman tien, naurahtaen virneen kera. Tuo sulki häkin luukun, kun fretti kipitteli häkkiin omin ehtoinensa.
Miten typerä ajatus, ei moisia sanottu ääneen.
Silti suu avautui taasen, katseen mennessä Danieliin.
" Voithan ... asua luonani, jos vain haemme elikkosi tänne ", Jensen sanoi hiljaa, sanat aina loppua kohti hiljentyen.
Kuulosti melkein siltä, kuin Jensen olisi pyytänyt Danielia muuttamaan luokseen kokonaan.

Daniel antoi fretin haistella kättään ja uskalsi jopa silittää otusta hieman. Hymyillen hän katsoi kuinka eläin kipitti häkkiin a Jensen sulki sen luukun.
"Voinko ottaa sen tänne, tuleeko se pikku petosi kanssa toimeen? Entä se meteli..." poika hätäili hieman ja tapitti sekä toista, että frettiä vuoronperään. Jenillä oli tullut tosiaan tavaksi pitää meteliä jos ei saanut haluamaansa...
"Entä minä..." siihen Dan ei keksinyt mitään selitystä. Tilan vieminen ja ruuan syönti olisivat olleet ensimmäisenä listalla, mutta hän oli pieni ja hädintuskin söi mitään, ainakaan tämän päivän jälkeen... Willhän oli antanut ymmärtää, että hänellä oli ylimääräisiä kiloja, jotka pitäisi karsia... harmi, kun hän oli ollut niin kriittinen painonsa suhteen jo tavatessaan Willin.

Jensen istui hetken, ulospäin ehkä eleettä vaikka hänen mielessään pyöri monta eri ajatusta kerralla.
" Ei sinun tarvitse, jos et halua ", Jensen totesi ja kohautti olkiaan ," se oli vain heitto ", tuo jatkoi ja nousi sitten seisomaan.
Jensen askelsi keittiöön ja riuhtaisi auki jääkaapin oven. Tuo katseli hetken sen sisältöä ja otti sitten olutpullon käteensä, mennen takaisin olohuoneeseen.

"En minä sitä... Entä jos Will käy kimppuusi? Epäilen, että hän on mennyt kaidalle puolelle. Mitä jos hän käy kimppuuni eikä kukaan ole auttamassa..." Daniel kysyi ja katsoi toista. Poika jäi lattialle, kun Jensen kävi keittiössä, kun tämä tuli takaisin kapusi poika tämän syliin.

Jensen kieritti pullon korkin auki ja viskasi sohvapöydälle, vieden vapaan kätensä Danielin pään päälle.
" Kunhan hän ei koske sinuun, ei minulla niin väliä ", hän totesi ja painoi pienen suukon pienempänsä pään päälle.

Daniel katsoi toista ja hänen teki mieli mätkäistä toista.
"Mitä sinä luulet, että teen jos Will tekee jotain sinulle?!" liilahiuksinen kysyi ja katsoi toista silmiin antamatta ilmeensä herpaantua suukosta huolimatta. Mitä hän tekisi jos vaikka Will ajaisi toisen sairaalakuntoon? Lykkäisi eläimet tämän siskolle ja istuisi itse sairaalavuoteen vierellä odotellen?

Jensen kohautti olkiaan.
" En tiedä ", tuo mutisi ja lysähti sohvalle istumaan. Jensenin mielipide oli se, että Will saisi käydä käsiksi jos haluaa, muttei Danieliin.
" Voit kasvattaa kukkia ja syöttää niitä kanillesi ", Jensen sanoi ja virnisti, ottaen kulauksen pullosta kädessään.

Daniel nousi lattialta ja istahti toisen viereen sohvalle ja nojasi tähän.
"Ihan kuin se korvaisi sinut", liilahiuksinen sanoi ja katsoi toista ja tämän virnettä hivenen häiriintyneenä. Poika siirtyi toisen syliin hajareisin ja katsoi tätä.
"Mikään ei korvaa sinua", hän totesi ja suuteli toisen poskea.

" Voimmeko vain ... unohtaa hetkeksi Willin ? " Jensen kysyi ja heilautti toista kättään vierellään, laskien sen sitten Danielin reidelle.
" Olen korviani myöten täynnä häntä valmiiksi ", tuo jatkoi ja kohotti kättään Danielin reideltä siksi aikaa, että siirsi tuon kasvojen edessä olevia hiuksia.

"Minua vain pelottaa..." Daniel sanoi ja katsoi toista hieman pahoillaan. Kai hän kuvitteli, että Will voisi jopa tappaa saadakseen haluamansa, toivottavasti joku kiva poika kävelisi tätä vastaan ja saisi unohdutettua hänet... Dan katseli toisen kasvoja, kun liiloja hiuksia siirrettiin. Varovaisesti hän nojautui eteenpäin ja suuteli Jenseniä.

Jensen huokasi.
" Tiedän ", tuo mumisi kun Daniel sanoi pelkäävänsä. Ei hän tarkoittanut, että Daniel olisi pelkuri. Hän vain tiesi.
Jensen vastasi Danielin suudelmaan. Hän toivoi, että Will olisi edes hetken aikaa poissa puheenaiheiden listalta.

Daniel hymyili toiselle hieman ja silitteli toisen kehoa hiljakseen ja painoi kehoaan lähemmäs toisen omaa.
"Lupaatko pysäyttää minut jos huomaat, että laihdun?" Dan pyysi toiselta. Kyllä hän tiesi, että oli jo nyt alipainoinen, mutta hän ei vain ymmärtänyt sitä eikä nähnyt itseään sellaisena minä oikeasti oli. Ei hän ollutkaan sittenkään ihan vielä parantunut täysin.

Jensen huokaisi ja siirsi Danielin hiuksia, kun suortuvat valuivat takaisin toisen kasvojen eteen.
" Olen sanonut noin viisikymmentämiljoonaa kertaa, että olet liian laiha, joten miksi kuuntelisit minua nytkään ? " Jensen kysyi hiljaa ja hymyili hieman surullisesti.

"En näe itseäni laihana, siksi..." Daniel vastasi ja kohotti kätensä vanhemman poskelle ja silitti sitä pahoillaan.
"Ehkä vain on aika vihdoinkin tajuta se... Nyt kun on syy elää", liilahiuksinen sanoi vielä hetken päästä ja antoi huultensa suudella toista.

Vaikka Jensen ei koskaan ollutkaan pitänyt kenestäkään Danielia enempää, hän ei uskaltanut vielä vannoa 'ikuista rakkautta'. Mistä sen tiesi, jos Daniel saisi kuulla jotain yllättävää hänestä ja lähtisi ? Katoaisi ...
" Minä ... ", Jensen mumisi ja kurtisti kulmiaan ," minun täytyy kertoa jotain ", jatkoin ja raavin hieman niskaani.

Daniel nosti huulilleen pienen hymyn ja katsoi toista laskien päänsä lopulta tämän olalle, mutta nosti sen heti kun kuuli toisen sanat. Poika vetäytyi itseensä hieman, koska pelkäsi aina keskusteluja, jotka aloitettiin niillä sanoilla. Entä jos Will olikin tehnyt jotain sanoillaan toiselle? Entä jos... Entä jos Jensen jättäisi hänet yksin?

Jensen raapi peukalollaan pullon etikettiä pois ja huokaisi.
" Toivon, ettet juokse pois koska luulet minua väkivaltaiseksi hulluksi, mutta ... Minusta on parempi, että kuulet minulta että olen hakannut pari tyyppiä sairaalakuntoon ", Jensen mumisi ja nosti sanojensa jälkeen katseensa Danieliin.

Daniel odotti miltei kauhusta kankeana mitä toinen sanoisi, mutta kun hän kuuli sen, hänen huulilleen suli hellä hymy.
"Miksi juoksisin sen takia pois? Luotan ettet tee minulle mitään mitä en halua... Sanoithan ettet halua satuttaa minua..." Dan totesi ja kohotti molemmat kädet ympäriltään toisen poskille ja silitti peukalollaan poskipäitä antaen käsiensä valua sitten takaisin alas.

" Koska molempikaan tapauksista ei ollut vahinko ", Jensen totesi ja kohautti kulmiaan. Ei hänen alkuperäinen tarkoituksensa ollut hakata kumpaakaan niin pahaan kuntoon, mutta kaikki se patoutunut raivo pääsi ulos ja itsehillintä petti.
" Ja niin lupasin ", Jensen jatkoi ja laski nyt jo tyhjän olutpullon sohvan vierelle lattialle.