\\ Tälläinen pieni (okei, en tiä minkä pitunen tulee) yksinropetus, koska en koe tarvitsevani tähän seuralaista.
ps. kehotan, ettet lue jos ei ole kiinnostusta hevosiin, koska sisältää paaaljon turhaa paskaa hevosista.\\
Jensen talutteli perässään vanhahkoa, pikimustaa hevosta. Hevosen tahti verrattuna Jensenin kävelytahtiin oli löntystystä, mutta vanhuksethan kävelivät aina hitaasti, eikös ?
Jensen piti tallin sijainnista. Ei kauhean kaukana kaupungista, mutta silti niin kaukana, etteivät ihmiset liikkuneet kovinkaan niillä main. Hän kaipasi toisinaan meren tuulta ja pelkkää kavioiden kolketta, toisin sanoen luonnollisia ääniä. Kaupungissa yksin ollessa asunnollaan niitä ei kuullut. Vain televisio, ulkona olevat autot ...
Jensen huomaisi ja pysähtyi varjoisalle paikalle, sitoen riimunarun koukkuun seinässä. Tuo käveli sisälle ja otti maasta mustan sangon, johon alkoi laskea viereisestä letkusta kylmää vettä. Hevonen puolestaan näytti helpottuneelta, että sai pysähtyä hurjankin pitkän matkan jälkeen ... 150 metriä. Jensen sulki hanan ja käveli takaisin kaakin luokse, nostaen sangon toisen pään tasolle. Tuo tunki turpansa sankoon ja alkoi killittää vettä tyytyväisenä. Jensen tuijotteli merelle. Ihmiset olivat hinautuneet helteen takia rannalle sekä veneilemään, joten merellä oli melko paljon vilskettä.
Mies laski sangon maahan ja haki sisältä hevosen oman harjapakin. Häntä häiritsi, kun kukaan ei tuntunut huomaavankaan koko elikon olemassaoloa, koska sillä ei voinut enää ratsastaa. Koni vietti lähinnä eläkepäiviä ja varmaankin pian joutuisi pois kaikkien keskuudesta.
Jensen katsahti häntä itseään nuorempaa tyttöä, joka asetti toisen hevosen viereiselle paikalle.
" Sinua ei ole näkynyt vähään aikaan ", likka sanoi. Jensen tunsi tytön lähinnä tallin kautta, eivät he muuten kaupungilla kohdatessaankaan puhuneet tai edes tervehtineet.
" On ollut vähän kiireitä, mutta loman ansiosta pääsen tänne jälleen hieman useammin ", Jensen totesi. Likan nimi oli Amy. Hieman nirppanokkamainen, mutta toisinaan varsin mukava nuori naisen alku.
Amy katsoi hevosta, jonka kaulaa Jensen silitti samalla kun harjasi tuon pölyistä runkoa. Milloinkohan tuo oli viimeksi harjattu ?
" Miksi edes hoidat sitä ? " Amy kysyi nyrpeä irvistys kasvoillaan.
" Ei siitä kukaan piittaa. Eikä sillä voi edes ratsastaa ", Amy jatkoi ja kohautti kulmiaan, alkaen harjata omaa koniaan. Amyn hevonen oli aivan liian nuori hänen käsiteltäväkseen, mutta koska tyttö oli syntynyt kultalusikka suussa hän ei ottanut yli seitsemänvuotiasta hevosta.
" Kysyn sinulta vanhainkodissa, että miksi sinulle annetaan ruokaa ja lämpöä, vaikka et ole enää nuori ", Jensen totesi ja katsahti hevosen selän yli Amyyn, joka hymähti hieman kimakasti.
Jensen talutteli hevosta pitkin puiden varjostamaan hiekkatietä, katsellen kun tuo nyhti välillä pitkää heinää tienvarresta. Hän oli aina pitänyt Wandesta. Vaikka Wand saattoi olla vanha hevonen, ei se hänen mielestään oikeuttanut olla huomioimatta tuota. Toinenhan oli leppoisakin kuin mikäkin. Jensen oli ratsastanut sillä ensimmäistä kertaa, kun muutti Sunnywavesiin ja löysi tallin. Puolitoista vuotta ja sen jälkeen hevonen ei tuntunut enää jaksavan.
Jensen käänsi katseensa eteenpäin. Tuo nosti hieman kättään, kun kohti tuli tutun näköinen parivaljakko. Carl ja hänen koiransa Ren. Kaikki pelkäsivät harmitonta dobermannineitoa vain rodun takia. Koira haukahti ja lähti juoksemaan Jenseniä ja Wandea kohti. Hevonen hörähti laiskasti ja piiskoi hännällään ilmaa ötököiden takia. Koira hypähti Jenseniä vasten ja läähätti osin innostuneesti, osin läkähdyksissään.
" Hei ", Carl sanoi kerettyään Jensenin kohdalle ," liikuttamassa Wand ? " tuo kysyi ja silitti hevosen turpaa.
" Eipä sitä kukaan muukaan taida tehdä ", Jensen totesi ja katsoi kaakkia, joka nuuski koiran selkää.
Ihmiset eivät ehkä älynneet, millaista oli elää kun kukaan ei huomannut olemassaoloasi. Tai jos huomasi, niin haukkui sinut pystyyn. Jensen tiesi.
