So we meet again...

//Ihunainen Drev ja rakkahin Ives pallero tänne//

Abby ollut töissä muutaman viikon niin ettei ollut oikeastaan ehtinyt mihinkään. Nyt oli kuitenkin taas vapaa viikonloppu. Koko päivä oli sujunut kaveriporukassa keskustassa kierrellen ja uusia vaatteita katsellen. Syömisen jälkeen he olivat suunnanneet laittautumaan yhdessä ja siitä suoraan yöelämään. Paikan sykkivät valot ja nopea tempoinen musiikki olivat vetäneet puoleensa paljon ihmisiä ja paikka oli aivan pullollaan ihmisiä. Niimpä yheisen tanssimisen jälkeen kaveriporukka oli jakautunut eripuolille klubia. Vaaleaverikkö kuitenkin suuntasi sirot askeleensa baaritiskille tällä kertaa yksin. Hän oli pukeutunut kerrankin hivenen rennommin. Nuorukaisella oli yllään jalkoja myötäilevät farkut joissa oli tarkoituksella tehty paljon repeytymiä niin että iho näkyi houkuttelevasti niistä. Hänellä oli pinkki t-paita joka oli hivenen löysä ja solmittu vyötärön kohdasta solmulle. Paidan selkä oli pelkästään pinnkiä pitsiä jättäen myös kauniin selän näkyviin. Jaloissa hänellä oli pinkit tennarit joita koristivat pinkit paljetit. Hänen vaaleat pitkäksi kasvaneet hiuksensa olivat löysillä kiharoilla ja nostettuna ponnarille pään päälle.

Hän hypähti istumaan baaritiskin vierellä oleville tuoleille ja kurottautui tiskin yli tilaamaan itselleen drinkin. Hän kiitti saadessaan makean makuisen juoman ja maksoi sen setelillä. Hän otti siitä sitten pienen hörpyn ja antoi katseensa vaeltaan ympärillään olevissa ihmississä. Ainankaan heti hän ei erotanut ketään tuttua. Hän nosti lasin huulilleen ja hymyili hivene hermostuneen näköiselle nuorukaiselle joka koetti aloittaa keskustelua hänen kanssaan. Abby pudisti kuitenkin vain päätään toisen suuntaan ja kääntyi toiseen suuntaan jääden katselemaan tanssilattian suuntaan. Kuitenkin kun joku tunki baaritiskille tönäisten häntä hivenen niin että hän melkein kaatoi drinnkinsä tuhahti hän ääneen. "Hei!", hän totesi ja kohotti katseensa mieheen. Hänen ilmeensä kuitenkin vaihtui hämmentyneeksi. Ives?

Ives ei voinut väittää, että elämänsä olisi ollut hehkeää parin viimeisen vuoden aikana. Ensin alkoholiputki, sitten hän oli onnistunut vaihtamaan alkoholin huumeisiin.. Ja nyt, kuukausien vieroitushoidon jälkeen hän oli palannut takaisin viinaan. Lävistysliikkeensä oli ollut joitain kuukausia suljettuna, mutta Ives oli aikeissa avata paikan jälleen ensi viikolla.. Nyt kun oli edes osittain saanut itsensä kiskottua kokoon.
Huumausaineiden kanssa sekoilusta oli muistona toista nilkkaa kiertävä, paksuhko tuki - hänelle oli tyrkytetty myös kävelykeppi, mutta sellaista hän ei helvetti sentään mukaansa klubiin ottanut! Nilkka - se samainen, jonka hän oli loukannut ostoskeskuksen ammuskelussa reippaat kaksi vuotta sitten - ilmoitteli jälleen epämiellyttävästä olotilastaan ja Ives tiedosti tarvitsevansa vielä kovasti lisää viinaa ennen kuin pystyisi unohtamaan kipeän nilkkaansa. Kipulääkkeet häneltä oli jo viety miehen vedettyä niitä hieman turhankin usein.

Ives ei voinut sanoa olevansa hyvässä kunnossa ja sen näki kyllä hänen senhetkisestä ulkonäöstäänkin. Hiuksensa kieltämättä olivat yhä kirkkaanpunaiset, mutta sen sijaan, että olisivat olleet hyvässä kunnossa, ne olivat takussa, ja todennäköisesti kiinni hiuslenkissä, joka oli ollut hänellä useampia päiviä ilman, että punapää oli jaksanut irrottaa sitä, silmiään korostivat tummat silmäpussit, alahuulensa oli auki - kiitos muuan nyrkkitappelun - ja hän haisi vahvasti vanhalle viinalle.
Mies oli laihtunut aika tavalla ja sen huomasi siitäkin, kuinka ennen hänelle vartalonmyötäinen, tummanharmaa hihaton oli nyt väljä kuin mikäkin. Mustat housunsa pysyivätkin nekin tätä nykyä yllään useampien vöiden kannattelemina ja Ives saattoi rehellisesti todeta lantionsa olevan kipeä joka ilta jo pelkästään hieman normaalia painavampien housujensa kannattelemisesta.

Hän horjahteli tiskiä kohden ja saattoi ohimennen tönäistäkin jotakuta, mistäs hän sen olisi voinut tietää kun ei sen kummemmin katsellut ympärilleen.
Ives nojasi kyynärpäänsä baaritiskiin ja käski baarimikon tuoda hänelle kaksi, vahvaa paukkua ja oluen. Baarimikko silmäisi häntä hetkisen ennen kuin kysäisi, tuttavallisesti ja myötätuntoisesti - tuttujahan he olivatkin, olleet jo vuosia -;
"Iv, etkö sä oo juonu jo ihan tarpeeks?"
Ives kurtisti kulmiaan ja tuhahti, osoittaen toista nyt päättäväisenä etusormellaan, jota onnistui hädin tuskin pitelemään aloillaan.
"Sh-shun on turha kuvitellakaan et mä.. Teen sulle enää yhtäkää tatskaa jos sä et ny anna mulle juotavaa!" Punapää uhosi ja sai baarimikon huokaisemaan.
"No olkoon, mut sun pitäis oikeesti hakeutuu takas hoitoon.. Ei susta tota menoo oo enää mitää jälellä."
Ives ignoorasi baarimikon täysin ja käänsi laiskasti harhailevan katseensa häntä puhutelleeseen nuoreen.. mieheen? Hän tuijotti toista hetken, todeten mielessään tuon näyttään kumman tutulta, kunnes tokaisi ääneen vain;
"Ja kuka vittu shhäki oot!?"

Abby kurtisti kulmiaan ja nyrpisti nenäänsä. Mies näytti olevan vain vanha kummitus vanhasta itsestään. Hän tuijotti toista hetken aikaa ja kohotti käteensä vetäisten avokämmenellä toista niin kovaa kuin vain hänen pienestä kädestään lähti. Muutama lähellä oleva kääntyi katsomaan mitä oikein tapahtui. "Vitun kusipää. Kiva että et edes muista ihmistä jota joskus sanoit rakastaneesi", hän kivahti ja hypähti ylös tuoliltaan. Hän nappasi vielä drinkin mukaansa ja loi halveksuvan katseen mieheen. Hän suuntasi sitten sirot askeleensa kohti pöytää jonka hänen tuttunsa olivat valloittaneet. Moni seurasikin hänen tulemistaan.

"Kuka toi oikee oli", eräs punatukkainen Keith uteli ja katseli baaritiskin suuntaan siristäen katsettaan mieheen jolle Abby oli näyttänyt avokämmentä. "Ihme pummin näköne", eräs vaaleatukkainen Mark lisäsi hymähtäen.

"Se oli Ives. Eikä se edes tunnistanu muo", Abby totesi vain tuhahtaen hiljaa ja laski drinkkinsä alas. Hän istahti siihen erään hiphopparin tavoin löysiin vaatteisiin pukeutuneen Jackin kainaloon. Hän kohotti drinkin huulilleen ja pudisteli päätään hetken aikaa. "Mut ei puhuta siitä. Me tultiin pitää hauskaa", hän sitten sanoi ja koetti vaihtaa puheen aiheen. Hän kippisteli muutaman ystävänsä kanssa ja niimpä illan puheen aihe jatkui taas hivenen hilpänä.

Monen drinkin ja shotin jälkeen ystävysporukan kauniimmat osapuolet suuntasivatkin porukalla tanssimaan mutta viisi nuorukaista jäi kuitenkin istuskelemaan aloilleen ja vahtimaan tavaroita. Abby suuntasi myöskin tanssimaan kun hyvä kappale veti tanssilattian täyteen. Kuitenkaan montaa kappaletta ei kestänyt ennen kuin Jack liittyi hänen seuraansa. Olihan kaksikko flirttailut jo kauan toisilleen.

Ives kurtisti kulmiaan ja sai pian avokämmenestä poskelleen. Humalainen mies tuijotti vaaleaverikköä hämmentyneenä ja kasvoillaan sekava ilme. Toinen lähti omia menojaan ja Ives jäi tuijottamaan tämän perään.
"A-Abs..", hän huokaisi onnistuessaan viimein kohdistamaan katseensa poikaan. Abby. Se oli ollut Abby. Hän oli olettanut, ettei löytäisi toista enää, etenkään täältä. Hän ei ollut uskonut toisen palaavan Sunnywavesiin sen jälkeen, mitä heille oli tapahtunut, mutta kaikesta päätellen toinen piti tästä kaupungista enemmän kuin vihasi häntä nykyään. Toisaalta.. Hän oli kenties juuri saanut toisen vihaamaan itseään vielä entistäkin enemmän..

Ives huokaisi ja istuutui baaritiskin ääreen, vetäen shotit alas kurkustaan reippaasti ja keskittyi tyhjentämään oluttuoppiaan, joka oli tyhjä siihen mennessä kun hän kääntyi ympäri tuolilla ja vei katseena tanssilattialla tanssiviin nuoriin. Elämänhaluisiin, pirteisiin nuoriin, jotka muistuttivat häntä hänestä itsestään.. Silloin kun hän oli ollut vielä yhdessä Abbyn kanssa. Viettänyt aikaansa tämän kanssa ja..Tanssinut tämän kanssa.
Hän oli käynyt asioita läpi mielessään viimeisen puolen tunnin sisällä ja hän.. Tahtoi löytää Abbyn! Hänen täytyi löytää Abby! Mielessään ei suinkaan käynytkään se, ettei toinen välttämättä - tai itse asiassa todellakaan - haluaisi häntä tällaisena eikä olisi valmis antamaan anteeksi kaikkia hänen tekojaan. Eikä erosta noin vain muutoinkaan päässyt yli.

Ives tunsi mustasukkaisuuden punan poskillaan kun hän näki toisen miehen Abbyn seurassa. Punapää lähti marssimaan toista kohden, huolimatta baarimikon estelyhuudahduksista. Hän ei hetkeen enää edes muistanut heidän eronhetkiään, ainoastaan sen, että Abby kuului hänelle.
Ives työnsi toisen miehen pois Abbyn luota huutaen;
"Pidä vittu näppisshh erosshsa shiitä!"
Hän kohotti nyrkkinsä valmiina lyömään miestä, mutta vei ennen iskun osumista katseensa Abbyyn. Hän jäi tuijottamaan toista samalla kun muistot tulvivat takaisin mieleensä ja punapää vetäytyi horjuen kauemmas. Abby ei ollut hänen..

Abby käännähti ympäri kun kuuli Ivesin äänen. Hän kurtisti kulmiaan ja asteli Jackin viereen. Hän kysyi ensin toiselta oliko mies kunnossa. Saatuaan myöntävän vastauksen hän käänsi katseensa Ivesiin ja levitti käsiään hivenen. "Mikä hitto suo vaivaa! Ensin et edes tunnista muo ja nyt yhtäkkiä luulet et kuulun taas sulle", hän sanoi ja töytäisi miestä kevyesti rintakehään. Hän tuhahti ja pudisteli päätään hivenen. Hän vilkaisi ympärilleen kun kaikki olivat jatkaneet tanssiaan vaikka muutama vielä loikin heihin hivenen epäileviä katseita. Vaaleverikkö katseli Ivesiä tohtuneena ja huomasi että hänenkin ystävänsä olivat siirtyneet hivenen kauemmas heistä eivätkä selvästikkään halunneet tulla heidän väliin. Suurin osa heistä kuitenkin tiesi millainen suhde heillä oli aikoinaan ollut. Abby pudisteli päätään hivenen ja nappasi ohi menevän tarjoilijan tarjottimesta muutaman shotin käsiinsä jotka joi siinä saman tien rauhoitellakseen hermojaan. Alkoholi humisi päässä ja tuntui hävittävän kokonaan hyvän päätöksen teko kyvyn. Hän huokaisi ja laski kätensä ohimolleen.

"Mä en halua nähä suo enää", hän sitten totesi huuliensa välistä suhahtaen ja tarttui toisen paidasta kiinni. Alkoholin haju leijaili vahvana heidän ympärillään ja hän tuntui unohtaneen jo toisen haisevan pahalle. Kuitenkin jostain etäältä tuoksui vielä miehen ominaistuoksu jonka hän muisti. Hänen kätensä ote leppyi ja hän sulki silmänsä hetkeksi. Abbyn pieni kroppa ei kestänyt suinkaan niin paljon alkoholia kuin isommpien miesten. Hän räpytteli silmiään hetken aikaa. Vaaleaverikkö kohotti sitten katseensa Ivesiin ja jäi katselemaan toista hetkeksi aikaa. "Näytät tosi kurjalta", hän sitten sanoi ja hymähti hiljaa.

Ives tuijotti vuoroin kaatamaansa miestä, vuoroin entistä kihlattuaan eikä todellisuudessa nähnyt eteensä. Silmänsä olivat sumentua.. Kaiketi hän oli vähällä purskahtaa kyyneliin, vaikkei suostunutkaan myöntämään sitä. Hän tuijotti eteensä ja Abbyn sanat saivat hänet ottamaan suosiolla muutaman askeleen taaksepäin.
Abby. Ei. Tahtonut. Nähdä. Häntä. Enää. Hän ei olisi ollut tässä olotilassa ja tämännäköisenä, ellei olisi menettänyt Abbyä - tai ainakin niin Ives tahtoi ajatella - ja nyt toinen sanoi, ettei tahtonut enää nähdä häntä, tuskin koskaan. Hän vajoaisi entistäkin alemmas. Hän joutuisi luopumaan liikkeestään, koska ei voisi pitää sitä.. Jos Ives jotakin pelkäsi niin oman henkensä sijaan liikkeensä menettämistä. Siihen liikkeeseen hän oli panostanut, se oli hänen intohimonsa.. Ja täynnä muistoja Emistä, Wrathista.. Ja eritoten Abbystä.

Ives vapisi ja tuijotti lyhyempää järkyttyneenä.
"E-et en..nää..Ko-ko-koskaan?" punapää kysyi vaimealla, tärisevällä äänellä ja siirsi katseensa suoraan eteensä, mitään näkemättä. Hän ei ollut kenties koskaan elämänsä aikana vajonnut näin alas. Ives nilkutti kolmannenkin askeleen taaksepäin.
Hän siirsi katseensa takaisin Abbyyn ja saattoi humalaisella katseellaan erottaa jotain toisen silmissä. Muutoksenko?
"Mä en.. Mäen.. Pärjää ilman.. Sua", Ives vastasi pienesti, vielä entistäkin hiljaisemmalla äänellä ja käänsi taas katseensa toisaalle. Häntä ei sinänsä hävettänyt kertoa toiselle totuutta. Eiköhän hänellä ollut hävettävää jo muutoinkin aivan tarpeeksi? Tuskin oli olemassa enää mitään mitä hänen ei olisi pitänyt hävetä.. Hän ei yksinkertaisesti enää jaksanut hävetä kaikkea..

Abby hymähti hiljaa ja horjahti hivenen paikoillaan. Hän räpytteli silmiään ja katseli Ivesiä hivenen hämmentyneenä. "No ilmeisestikkään et pärjää ilman muo", hän sitten totesi ja kohautti olkiaan hivenen. Hän heilahti taas hivenen ja nuorukaisen ote toisen paidasta tiukeni taas. Hän tunsi jonkun huutavan päänsä sisällä häipyä heti paikalla mutta alkoholi turrutti sen äänen pian. Jäljelle tuntui jäävän vain kaikki se ikävä mitä hänellä oli ollut toista kohtaan. Hän veti ilmaa kehkoihinsa ja heilahti taas hivenen paikoillaan. Hän laski katseensa sitten tahemaan tanssilattiaan eikä tiennyt mitä sanoa. Lopulta hän päästi kätensä irti toisen paidasta ja liikahti hivenen kauemmas toisesta tietämättä siihen syytä. Hän tähysti pian taas Ivesin kasvojen suuntaan ja muisteli toista sellaisena kuin mies oli ollut heidän ollessaan yhdessä. Ehkä jos toinen olisi ollut nyt hyvässä kunnossa eikä haissut vahvalla viinalle hän olisi voinut miettiä toisen mukaan lähtemistä.

Hän kallisti päätään hivenen ja tutki toista katseellaan. "Mitä ihmettä sulle o oikee tapahtunu", hän sitten sanoi ja nosti kätensä hetkeksi aikaa otsalleen. Hän huokaisi ja laski kätensä toisen rintakehälle. Hän tökki Ivesin rintakehää hetken aikaa ja kurtisti kulmiaan. "Oot ihan kauheen laiha", hän mutisi ja pudisteli päätään hivenen huolestuneena. Abby kohotti sitten katseensa taas toiseen ja hymyili lopulta kevyesti.

Ives tunsi otteen paidastaa kiristyvän. Abby pysytteli jostain syystä hänen seurassaan eikä hänkään tiennyt mistä se johtui. Hän ei toden totta olisi ansainnut sitä, ei etenkään sen jälkeen, mikä hänestä oli tullut Abbyn lähdettyä.
Hän oli kuvitellut selviävänsä ilman Abbyäkin aivan yhtä hyvin kuin silloin, kun tämä oli ollut hänen elämässään. Toki hetken olisi ollut vaikeampaa, mutta sen jälkeen helpottanut, edes hiukan. Sen sijaan hän oli vajonnut puolentoista vuoden sisällä aina vain alemmas ja alemmas. Nyt hän oli lähinnä pohjasakkaa. Hyvä, että hänellä oli yhä rahaa maksaa liikkeensä vuokra, mutta hän oli muuttanut takaisin liikkeensä takahuoneeseen asumaan ja myynyt aika suuren osan tavaroistaan pois.

Ives huokaisi ja katseli Abbyä. Abbyä, joka oli yhtä kaunis kuin aina ennenkin eikä näyttänyt kärsivän hänen lähdöstään yhtään. Tässä se taas nähtiin, kumpi heistä oli vahvempi.. Ja kumpi oli epäonnistunut heidän parisuhteessaan niin surkeasti, ettei toinen enää muistellut häntä vaan oli onnistunut jatkamaan elämäänsä normaaliin tapaansa. Tapaan, josta tämä kenties nautti huomattavasti enemmän kuin seurustelusta hänen kanssaan.
Ives naurahti kolkosti, käheäksi käyneellä äänellään ja kohautti pienesti olkiaan.
"Mä jäin..Yksshin?" Hän ehdotti varovasti tahtomatta kuulosta siltä kuin oisi kerjännyt toista takaisin, koska hän tiesi, ettei toinen tahtonut häntä takaisin - ja vaikka olisi syvällä mielessään ehkä hieman tahtonutkin, tämä ei olisi antanut itsensä ottaa häntä takaisin -, etenkään tässä kunnossa.
Punapää vilkaisi vatsaansa - tai sitä mitä siitä oli jäljellä - ja kohautti uudemman kerran olkiaan.
"Mä olin.. Mun.. Mä olin päihdevierotukseshs eikä.. Tehny mieli shyödä mitää", Ives vastasi - ja mikäli poskensa eivät juomisen vuoksi olisi jo muutoinkin punoittaneet, hänen punastumisensa olisi kenties saattanut erottaa paremmin..
"Shä näytät.. Voivan hyvin.. ?"

Abby antoi kätensä liikkua hetken aikaa toisen rintakehällä ennen kuin valutti sen olan kautta käsivartta pitkin käteen. "Sun pitäis syödä", hän mumisi lopulta vain ja nyökkäsi. Hän huojui paikoillaan ja katseli heidän käsiään hetken aikaa hiljaisena. Hän hymähti sitten miehen kehuille ja kohautti vain olkiaan. "No se on vaa ulkokuorta", hän totesi vain ontosti ja kohotti katseensa Ivesiin. Alkoholi sai pahat muistot unohtumaan. Ives näytti taas samalta kuin silloin kauan aikaa sitten. Hän puri huultaan hivenen ja räpytteli silmiään hivenen. Hän vilkaisi ylöspäin kun musiikkiin tuli katkos ja valot sammuivat sekunniksi ennen kuin palasivat päälle. "Onks kello jo niii paljo et o valomerkin aika", hän pohti kummissaan ja katseli ympärilleen ihmisiä jotka alkoivat valumaan kohti ulos käyntiä. Hän irrotti otteensa toisesta ja astui hivenen kauemmas. Hän vilkaisi ympärilleen ja huomasi kavereittensa lähteneen. Hän mutristi huuliaan hivenen mietteliäänä. Alkoholi tuntui sumentavan viimeisenkin järjen hivenen hänen päästään. Ikävä tuntui pään räjäyttävältä.

"Voitaishan me jatkaa iltaa jonnekki yhessä", hän lopulta sopersi melko nopeasti. Jokin pieni ääni hänen sisällään muistutti että hän oli varmaankin juonut liian monta shottia illan aikana. Silti nyt hänen silmissään ja humalaisessa päässään edessä seisoi se vanha ja rakas Ives muutaman vuoden takaa. Hän ei nähnyt oikeasti edessään seisovaa miltein kummituksen näköistä miestä joka tuntui olevan vain muisto vanhasta Ivesistä.

Ives naurahti pienesti lyhyemmän muminalle siitä, kuinka hänen täytyisi syödä enemmän. Tietysti hänen täytyisi. Oli vain täysin eri asia olisiko hänestä syömään. Etenkään nyt, kun hän oli nähnyt kuinka hyvässä kunnossa toinen ainakin päällisin puolin oli, nyt, heidän eronsa jälkeenkin, siinä missä hän itse oli vajonnut syvään kuiluun ja täysin kadottanut itsensä.
Punapää tuijotti toista tietämättä mitä sanoa. Hän tunsi itsensä ainoastaan äärimmäisen väsyneeksi ja Abbyn yllättävä läsnäolo muutti väsymyksen itseinhoksi.

Ives säpsähti pelokkaan eläimen tavoin valojen välähtäessä ja musiikin vaimentuessa hetkeksi. Täysin normaalia ja tuttua hänelle.. Ja silti se sai hänet säikkymään.
Ives vei katseensa katosta takaisin Abbyyn ja suoristi kyyryyn painuneen selkänsä. Toisen ehdotus sai hänet tuijottamaan nuorempaa kuin järkensä menettänyttä, kunnes hetken kuluttua pidempi vastasi, hitaasti ja epävarmasti;
"Niin kai me voitais.."
Hän tuijotti toista tietämättä oliko tämä ainoastaan vitsaillut hänen kustannuksellaan, mutta kun merkkiä siitä ei ilmennyt punapää kohotti hämmentyneenä kulmaan.
"Oikeestiko?"

Abby katseli Ivestä hetken aikaa ja kurtisti kulmiaan hivenen. Hän veti kätensä toisen otteesta ja kietoi kädet ympärilleen. "No jos sä et halua ni ei sitte", hän totesi ja hymähti kohauttaen olkiaan. Hän huojahti hivenen paikoillaan ja etsi katseellaan sitten uloskäynnin. Hän lähtikin rauhallisin hivenen huojuvin askelin sitä kohden. Hän vilkaisi nopeasti taakseen ja jäi hetkeksi aikaa olkansa ylitse katselemaan Ivesiä. Hän käänsi sitten katseensa pois ja asteli narikalle ottamaan takkinsa. Hän heitti sen päälleen ja asteli ihmisvirran mukana ulos. Hän jäi kuitenkin siihen klubin ulkopuolelle odottelemaan ilmestyisikö Ives ulos vai ei. Samalla nuorukainen kaivoi tupakkat taskustaan ja sytytti yhden huulilleen. Hänen oli ollut tarkoitus lopettaa mutta eihän ollut pystynyt varsinkaan heidän eronsa jälkeen. Hän avasi hiuksensa ja suti niitä hetken aikaa heiluttaen kättään kavereilleen jotka lähtivät eri suuntiin. Hän vilkaisi klubin ovea ja huokaisi hiljaa.

Hän haroi hiuksiaan hetken aikaa ja kohotti tupakan taas huulilleen . Vaaleaverikkö huomasi sitten Ivesin ja asteli toista vastaan huojahtaen hivenen. Saatuaan tasapainonsa takaisin hän kohotti katseensa mieheen. "No? Miten on?", hän sitten uteli ja sai kasvoilleen kevyen hymynkin aikaiseksi.

Ives tuijotti toista häkeltyneenä.
"Abs..", hän mumisi ja jäi katselemaan toisen poistuvaa selkää. Hän seisoi siinä aloillaan, otti aikansa pohtiakseen asioita, vaikka humalainen mielensä vaikeuttikin ajatustoimintaa parhaansa mukaan. Abby oli kenties humalassa, mutta niin oli hänkin ja Ives näki tässä ainoastaan uuden tilaisuuden, tilaisuuden voittaa Abby takaisin, saada tämä ymmärtämään, että hän oli valmis tekemään mitä hyvänsä saadakseen toisen takaisin.
Se tietäisi paljon työtä, mutta jos hänellä tämän illan jälkeen, huomenaamuna, yhä olisi toivoa, hän oli taatusti valmis ottamaan riskin saadakseen elämänsä takaisin raiteilleen! Hän oli harhaillut jo niin pitkään, että tiedosti jo väkisinkin vajonneensa liian alas. Nykyään häntä ainoastaan halveksittiin.
Voittamalla Abbyn takaisin, tai edes yrittämällä sitä, hän voisi muuttaa elämänsä ja itsensä entiselleen. Hän voisi olla se sama Ives, joka oli ollut ennen..

Punapää säntäsi horjahdellen ulko-ovea kohden ja syöksyi vielä ovesta uloskin. Katseensa pälyili kiireesti ympärilleen, etsien Abbyä, joka kuitenkin ehti ensin tulla hänen luokseen. Ives kumartui varovasti lähemmäs ja suukotti pienesti Abbyn huulia, tahtomatta säikäyttää tätä pois viinanhajuisella hengityksellään.
"Riittiks se vastaukseks?" Ives kysyi kähähtäen ja vei toisen kätensä sivelemään pienesti, kevyesti, Abbyn toista käsivartta.
Ehkä hänellä oli vielä toivoa..

Abby puhalsi puoliksi vahingossa ja puoliksi tahallaan tupakan savut Ivesin kasvoille. Hän kuitenkin hymyili kevyesti ja nyökkäsi toisen sanoille. "Eiköhän se riitä", hän otesi ja heitti tupakan sitten maahan painaen sen kengän kärjellään sammuksiin. Hän sipaisi sitten aukinaisia hiuksiaan ja katseli hetken aikaa ympärilleen värähtäen hivenen kylmästä. Alkoholin tuoma piristys alkoi hälventyä ja hän tunsi olonsa väsyneeksi. Hän räpytteli silmiään hetken aikaa ennen kuin kohotti katseensa Ivesiin. "Mun kämpille on ihan liian pitkä matka. Tiedätkö mitään paikaa joka ois lähempänä. Ois mukava päästä rauhottuu", hän uteli sitten ja kallisti päätään hivenen. Hän kieto kädet ympärilleen ja siveli kylkiään hetken aikaa. Abby kallisti sitten päätään hivenen ja jäi taas katselemaan toista. Jostain vahvan humalansa takaa hän näki ehkä muutaman vilauksen siitä miltä Ives näytti nyt. Hän ei kuitenkaan osannut nähdä sitä vaan näki vain toisen sellaisena millaisena miehen muisti. Hän huojahti taas hivenen paikoillaan ja katseli ympärilleen hetken aikaa. Hän ei tiennyt kauanko jaksaisi enää seisoskella paikoillaan.

Ives kähähti tupakan savun etsiytyessä yllättäen hänen nenäänsä. Lopulta hän kuitenkin vain huokaisi. Tupakka tuoksui hänen nenäänsä ainoastaan hyvältä, lohdulliselta, tutulta..
Hän kuitenkin virnisti Abbyn hyväksyessä hänen seuransa punapään alun hämmentyneisyyden jälkeenkin eikä toinen edes lyönyt häntä suukosta, joka oli ollut hänenkin osaltaan täysin suunnittelematon.

Punapää mutristi huuliaan. Toisen kämpille oli liian pitkä matka!? Hän asui liikkeensä takahuoneessa joka oli varsin pieni tila, tukala suorastaan eikä siellä ollut kuin muutama pienen pieni ikkuna..
"M-mä..", Ives huokaisi ja laski nolona katseensa maahan, ".. Mä astun taas takahuonees.."
Tavallaan oli hyvin nolostuttavaa myöntää, että hän oli joutunut muuttamaan takaisin liikkeensä takahuoneeseen, koska hänellä ei ollut ollut varaa kunnon asuntoon kiitos epäonnistuneiden vieroitushoitojen. Selvä, hän oli päässyt eroon yllättäen alkaneesta huumeidenkäytöstään, mutta alkoholi tuotti yhä aivan liian suuria ongelmia hänelle.
Ives ei tiennyt tahtoiko viedä toisen takahuoneeseen, mutta toisaalta.. Kaiketi se oli yhä muistoja herättävä paikka - ja ainoa joka hänellä oli toiselle tarjota. Ei hänellä ollut enää rahaa pitää Abbyä hyvänä, kuten ennen oli ollut.. Toinen joutuisi tyytymään joko takahuoneeseen, omaan, kaukana sijaitsevaan asuntoonsa tai kehittelemään heille jonkin toisen paikan jonne mennä..

Abby hymyili vain kevyesti ja ilmoitti että toisen takahuone kelpaisi aivan hyvin. Hän ei jaksaisi enää näin myöhään lähteä kohti kauempana sijaitsevaa asuntoaan. Niimpä matka Ivesin liikkeeseen sai alkunsa. Hänellä ei ollut kovinkaan puhelias olo joten matka sujui vain hiljaisuuden ja merkitsevien katseiden merkeissä. Pian esiin tuli liiankin tuttu tatuointi liike. Hetken aikaa vaaleaverikkö ehti jo katua päätöstään mutta humala sammutti sen katumuksen nopeasti. Hän asteli kuitenkin rauhallisin askelin liikkeeseen Ivesin perässä. Hän antoi katseensa käydä läpi seiniä. Paikka vaikutti autiolta ja pölyseltä joka sai hänet miettimään hetkeksi että olikohan toinen edes tehnyt töitä hetkeen. Hän kuitenkin ei sanonut mitään. Abby siirtyi takahuoneeseen ja kohotti sitten katseensa toiseen. Hetken hän vain tuijotti nuorukaista ja muisteli heidän yhteisiä aikojaan. Lopulta hän kuitenkin kurottautui suutelemaan miestä. Seuraavat liikkeet olivatkin vain kiihkon ja intohimon sekalaisia tunteita jotka humala sekoitti yhdeksi.

Hän tunsi saman vanhan kaipuun ja täyttymyksen tunteen jota aina tunsi Ivesin kanssa. Tai oli aikoinaan tuntenut. Hän paineli suudelmia pitkin miehen kaulaa ja kasvoja haluten joka solullaan aistia toisen niinkuin ennen. Kuitenkin jossain takaraivossa humala muutti olon väsyneeksi ja uupuneeksi eikä itsehillintä ollut parhaimmillaan. Niimpä toisen rauhoittava läheisyys muutti tyydyttyneen olon uniskesi eikä nukahtaminen ollut enää kaukana. "Mmm Ives", hän mutisi hiljaa jo miltein unten mailla.

Ives ei kyennyt uskomaan tätä todeksi. Abby oli hänen seurassaan.. ja kaikesta päätellen jäämässä hänen luokseen yöksi. Huokaisten punapää tassutteli huojuen loppumatkan mieluusti hiljaisuudenkin vallitessa. Hän saattoi vajota mietteisiinsä ja kuvitella kaiken olevan taas kuten ennen, vaikka edessä häämöttävä liiketila oli sekin enää vain haamu siitä, mitä se oli ollut hyvinä päivinään.
Ives tunsi nolostuksen punoittavana poskillaan avatessaan liikkeensä ovea. Hän ei ollut siivonnut aikoihin eikä pitänyt liikettäkään auki, mikäli siihen tultiin.. Hän ei kuitenkaan tahtonut luopua tästä tilasta. Siihen liittyi niin paljon muistoja eikä ajatuskaan liikkeestä luopumisesta ollut koskaan käynytkään hänen mielessään. Huokaisten Ives sulki oven Abbyn perässä, lukiten sen ja seurasi sitten toisen perässä takahuoneeseen. Silmänsä tapasivat Abbyn suloiset, vihertävät eikä punapään mielessä käynyt mikään muu kuin tilanteesta nauttiminen ja siihen mukaan lähteminen Abbyn päättäessä painaa huulensa hänen huuliaan vasten, osoittaessa halukkuutensa.

Ives otti mielellään vastaan kaiken mitä hänelle tarjottiin ja antoi oman osuutensa Abbylle aikailematta. Hän oli ollut kauan eristyksissä ihmisistä ja toisen ihmisen kosketus, eritoten kun tuo ihminen sattui olemaan hänen rakas Abbynsä, oli enemmän kuin tervetullutta, joskin hänelle jo lähestulkoon vierasta. Ives sai opetella useita aiemmin osaamiaan asioita uudelleen, mutta loppuviimein, siihen Abbyn vierelle laskeutuessaan, hän tunsi onnistuneensa kerrankin edes jossakin.
Ives suukotti vaaleamman otsaa ja veti tämän kainaloonsa ennen kuin vajosi itsekin uneen.

--- --- --- ---

Aamu alkoi Ivesin osalta krapulaisena, mutta ilman oksennuksen tarvetta ja hän tunsi lämpimän, alastoman vartalon omaansa vasten. Huokaisten punapää painautui lähemmäs tuota lämmön lähdettä ja antoi kasvonsa hautautua pitkiin, vaaleisiin kiharoihin.
Ives raotti silmiään. Toden totta, vaaleita kiharoita. Ihan kuin Abs.. Punapää kohottautui kyynärpäänsä varaan ja siirsi hiuksia nähdäkseen eilisen seuralaisen kasvot, mutta ne nähdessään hän yllättyi niin totaalisesti, että putosi vaimean älähdyksen saattelemana yhden hengen vuoteeltaan lattialle.

Abby ynähti kuullessaan tumahduksen. Hän kurtisti kulmiaan hivenen ja raotti silmiään. Hän jäi hetkeksi aikaa tuijottamaan kattoa joka ei näyttänyt tutulta. Viime yön muistikuvat olivat melko huteria. Hän kohottautui kyynervarsiensa varaan ja katseli ympärilleen. Huone näytti etäisesti tulta mutta hän ei osannut yhdistää paikkaa mihinkään. Hän sulki silmänsä hetkeksi aikaa ja koetti muistella mitä illan aikana oli tapahtunut. Hän nousi varovasti istumaan ja suti hiuksiaan hetken aikaa. Lopulta hän käänsi katseensa lattialla olevaan mieheen. Hän nielaisi raskaasti tajutessaan kuka oli kyseessä. Hän veti terävästi henkeä ja nousi ylös nopeasti. Paha olo teki itsensä tietoiseksi ja hän syöksyi pieneen vessaan josta kaikui oksennuksen ääniä. Nuorukainen ei muistanu koska viimeksi oli juonut niin paljon. Abby tyhjensi vatsansa ja nousi sitten huuhtelemaan suunsa. Hän palasi takaisin huoneen puolelle ja etsi katseellaan vaatteitaan. Hän alkoi vetää niitä melko hätäisesti ylleen. "Mun täytyy mennä", hän totesi ja nappasi paitansa. Hän veti sen ylleen ja nappasi farkkunsa alkaen vetää niitä jalkoihinsa.

Hän vilkaisi Ivesin suuntaan ja näki nyt täysin kuinka huonossa kunnossa toinen oli. Vaaleaverikkö kaivoi laukustaan ponnarin ja pisti hiuksensa nopeasti nutturalle. Hän pysähtyi hetkeksi pyyhkimään poskille valuneita meikkejään ennen kuin etsi katseellaan kenkiään. "Täytyy mennä", hän mutisi uudelleen ja horjahti hivenen kohottaen käden otsalleen hetkeksi.

Ives tuijotti toista tämän tapittaessa häntä. Hän ei tiennyt mitä odottaa, mutta kaikesta päätellen hän itse oli ainakin ollut aikamoisessa humalatilassa eilettäin, sillä hän ei edes muistanut päätyneensä vuoteeseensa Abbyn kanssa.
Toinen säntäsi pian vessaan ja huokaisten Ives kohottautui huterille jaloilleen, nieleskellen omaa, ylös pyrkivää oksennustaan samalla kun kiskoi housujaan jalkoihinsa - omaan tuttuun tapaansa ilman alushousuja - ja katsahti toista tämän palatessa vessasta, kaikesta päätellen kiireisenä pääsemään mahdollisimman kauas hänestä.
"Abs..", Ives aloitti varovasti, äänensä oli heikko ja käheä ja sai punapään häpeämään, ".. Mä..mä en.."
Hän ei edes tiennyt mitä koetti sanoa. Hän ainoastaan tiesi tarvitsevansa toisen takaisin elämäänsä, mutta sen sanominen olikin vaikeampaa kuin mitä hän oli olettanut. Ja toisaalta.. Hän ei ollut ansainnut toista.. Eikä todennäköisesti kukaan tahtoisi miestä, jollaiseksi hän oli muuttunut.

Punapää kiskaisi nopeasti paidan ylleen piilottaakseen laihan ylävartalonsa, joskin teki sen varmaankin liian myöhään, sillä kaikesta päätellen Abby oli ehtinyt nähdä totuuden jo.
"Ä-älä mee, pliis..", Ives mumisi, muttei koettanut estää toista, koska tavallaan jo tiesikin, ettei Abby jäisi hänen seuraansa mistään hinnasta. Hän etsi toisen kengät lattialta ja ojensi ne toiselle, pitäen niitä käsissään mahdollisimman sievästi.
Huokaisten hän vilkaisi Abbyä, silmänsä jo kyynelten kosteuttamina ja astui toisen ohitse, suunnaten keittiöön keittämään itselleen kahvit, jotka hän todellakin tarvitsisi Abbyn mentyä.

Abby nykäisi kengät toisen käsistä ja työnsi ne jalkoihinsa. Hän sipaisi sitten hiuksiaan uudelleen ja nappasi laukun käsiinsä. Hän käänsi sitten katseensa uudelleen Ivekseen ja huomasi toisen kyyneleet. "Älä kehtaakkaan itkeä!", hän tuhati ja otti muutaman askeleen kauemmas. Hän nyrpisti nenäänsä hajulle joka leijaili asunnossa. Nuorukaista yökötti ja hän nielaisi raskaasti. Hän sitten sulki silmänsä ja koetti koota ajatuksiaan. "Ives. Kato mitä sä oot tehny ittelles.", hän totesi ja kasteli miestä hetken aikaa. Hän veti pitkähihaisen ylleen ja pyyhkäisi silmän alusensa kuivaksi. Hän nosti sitten laukun viimeisen kerran olalleen ja suuntasi kohti ovea. Hän seisahtui kuitenkin paikoilleen. "En halua nähdä suo. En ainankaan tuossa tilassa. Ehkä joskus jos saat elämäsi takaisin. Rakastin suo. Ehkä rakastan vieläkin mutta en sinua. En sinua joka olet haamu siitä ihmisestä jota rakastin", hän sanoi ja katseli hetken Ivesiä silmiin. Hän koetti nähdä toisen mutta ei enää pystynyt siihen. Edessä seisoi nyt vain joku tuntemattomaksi kuihtunut mies. Hän loi viimeisen katseen toiseen ennen kuin kääntyi. Ilman hyvästejä hän suuntasi askeleensa aution liikkeen läpi ulos ja kohti kotia. Abby tarvitsisi paljon unta ja aikaa ajatella. Hän kuitenkin tiesi että halusi vain unohtaa tämän ja jatkaa omaa elämäänsä.

Ives kieltäytyi ajattelemasta sitä, mitä toinen koetti saada hänet ajattelemaan. Hän pisti kahvin tippumaan ja kääntyi Abbyn puoleen tämän tunnustaessa, ettei rakasxtanut häntä, ainakaan tällaisena.
Punapää kykeni ainoastaan seisomaan siinä aloillaan ja katselemaan, kuinka toinen hakeutui kauemmas hänestä, kohti hänen aution liikkeensä ulko-ovea. Ives ei tehnyt mitään estääkseen toista, mutta tämän astuttua ulos hän säntäsi liikkeen poikki ja saattoi hädin tuskin nähdä viimeisen vilauksen Abbyn vaaleista hiuksista ennen kuin tämä katosi näköpiiristä. Huokaisten Ives lysähti lattialle ja painoi päänsä polviinsa.

Kesti pitkään ennen kuin Ives sai kammettua itsensä ylös lattialta. Kasvonsa olivat kyyneleistä märät ja polvensa tutisivat. Häntä heikotti. Mies haki laiskasti itselleen kahvia ja palasi takaisin vuoteensa vierelle. Hörppy kahvimukista, joka laskettiin sen jälkeen lattialle. Ives asettui makoilemaan vuoteelleen ja veti Abbyn käyttämän tyynyn päänsä alle, haudaten kasvonsa siihen. Hän kenties haisi vanhalle viinalle ja tupakalle, suorastaan inhottavalle, mutta Abby tuoksui yhtä hyvälle kuin aina ennenkin.
Ja toisen kiellosta huolimatta punapää tunsi kyynelten kohoavan silmiinsä eikä hän voinut estää itseään itkemästä Abbyn tyynyä vasten.