Ajattelin nyt varmuuden vuoksi vielä hyväksyttää kun hiukan tietoja muuttelin (8 Kiitos nopeasta vastauksesta viekkun ~
Nimimerkki Milski
Kokemus Aloitin ColorDogs nimisessä roolipelissä (koirilla / susilla pelattava) vuonna 2008, ja olen siellä vieläkin. Sen jälkeen olen liittynyt Valve RPG:hen (unilla / ihmisillä pelattava), Usva RPG:hen (ihmisillä pelattava), sekä Nummien Asukit roolipeliin (kaneilla pelattava). Kaikissa olen vieläkin. Valveeseen liityin 2009, Usvaan 2009, Nummien Asukkeihin 2010. En ole pelannut muissa kuin tekstipohjaisissa roolipeleissä.
Olen liittynyt Gay-Paraidseen aijemminkin, mutta pitkiin aikoihin en ehtinyt käydä ropessa, koska oli henkilökohtaisia vaikeuksia. Nyt taas olisin palailemassa kun on hiukan uudistunuttakin.
Pelinäyte
Taivas oli peitetty tummalla kankaalla, johon oli ripoteltu pieniä kirkkaita hiekanjyväsiä, tähtiä. Ruohikon päälle oli heitetty tumma läpikuultava verho, joka sai ruohonkorret tummumaan ja kimaltamaan tähtien loisteessa. Kellertävä kuu heilui kankaalla pienen tähtien kanssa, hoivaten alla avautuvaa maisemaa. Puut heiluivat vienossa tuulessa, suhisivat salaisuuksia pimeään metsään. Pienet kukat siellä täällä lauloivat lauluaan taivaalle, saaden koko aukion loistamaan parhaimmillaan. Se houkutteli matkaajia istumaan ja levähtämään. Nauttimaan luonnosta. Kutsuja ei antaisi periksi ennen kuin saisi haluamansa. Kutsuja oli yö, joka tahtoi sulkea maailman sisäänsä.
Nuorehko hontelo mies makasi tummalla ruohikolla, tuijotteli kuuta ja tähtiä, niiden loistetta. Jalat olivat pitkällään, ristissä, ja kädet rennosti pään takana. Cowboy-tyylinen hattu lepäsi ruohikolla vieressä, ja miehen mustat hiukset roikkuivat vapaasti kasvoilla. Tuuli sai ruohonkorret kahisemaan ja sivelemään miehen paljaita käsiä, ja aiheutti kylmiä väreitä. Mies, Maxiksi kutsuttu nuorukainen, nautti tästä. Hän rakasti loikoilla yksin pohtien syntyjä syviä. Hän oli ottanut tauon puolipäiväisestä valokuvausretkestä, kuullessaan yön kutsuvan. Se todella kutsui ja houkutteli, maanitteli tulemaan luokseen. Eikä Maxia harmittanut yhtään että oli mennyt luonnon ansaan. Hän oli luonnon poika.
Mies punnersi ylös, risti-istuntaan, ja nosti vierestään hatun, laittaen sen päähänsä. Hän puki takin päälleen, ja otti kitaransa syliin. Hän siveli kitaran kieliä, ja sen kylkiä. Se tuoksui vieläkin tuoreeltapuulta. Menneisyyden musitot nousivat nuorukaisen päähän, kun hän omassa pienessä huoneessaan työsti kitaran muotoja. Höyläten sileää puuta, hioten kulmia pehmeäksi. Puun tuoksu täytti huoneen ilman, purut tipahtelivat hiljaisena likaiselle lattialle. Kielet kiristyivät ja päästivät singahtavan äänen. Mies kiersi nahkahihnan ylitseen olalle, ja asetti kätensä sen kielille. Hän teki pienen ja hitaan alaspäin suuntautuvan ranneliikkeen, ja kitarasta pääsi hyvin hiljainen ja satumainen ääni. Mies aloitti soiton.
Soitto kaikui puista ja kimposi aukiolle, mutta se ei ollut raikuvaa ääntä. Se oli salaperäistä, ääni jonka juuri ja juuri kuuli, mutta jonka tiesi olevan olemassa. Se oli kuin taustahyminää, joka sointui yhteen luonnon instrumenttien kanssa. Ennen kuin mies alkoi laulaa, hän hymisi hyvin hyvin hiljaa, tuskin kuuluvasti. Sitten hän aukaisi suunsa.
” Show me the meaning, of being lonely ”, miehen ääni oli matala ja hiljainen, kuului hyvin joka nurkkaan aukiota, muttei peittänyt kitaran säestystä. ” Is this the feeling, I need to walk with, tell me why, I can't be there where you are. Theres something missing in my heart ..”
Hän antoi musiikin täyttää itsensä, suvaitsi sen hyväilevän kosketuksen sivellä ihoa. Äänen hivellä korvia. Antoi sen vallata koko kehon, ja se antoi vastalahjaksi mielihyvää, joka levisi lämpimänä kuin siirappi mieheen. Antoi sen kertoa tarinaa koko metsälle. Mies laski kasvonsa alas ja sulki silmänsä. Tätä hän rakasti yli kaiken.
Max asetti kitaransa taakseen, ja heilautti olkalaukun mukaan kitaran kanssa. Kaulallaan roikkuvan kameran hän tunki olkalaukkuun. Olkalaukusta kurkisti tumma suippo pää, jossa oli kaksi mustaa nappisilmää ja vipattava nenä karvoineen.
” Heipä hei ”, mies tervehti tuttua rottaa, ja rapsutti tämän päätä.
Rotta haisteli tiheästi ilmaa, päätti että ilma oli turhan viileä, ja palasi lämpimään laukkuun nukkumaan. Lehmänlaikukas rotta oli ollut Maxilla luovutusiästä asti, ja oli tullut hyvin tärkeäksi stetsonipäiselle nuorukaiselle. He olivat kokeneet yhdessä paljon – niin hyviä kuin huonojakin aikoja. Vaikka rottauros olikin mukavuudenhaluinen, se oli pirteä ja utelias.
Max tuhahti, punnersi ylös ja katseli hetken huokaisten maisemaa. Luonto oli kaunista jo itsessään, ilman minkäänlaista muokkausta tai lisäystä. Äiti Luonto oli tehnyt hyvää työtä tälläkin saralla, eikä enempää voinutkaan odottaa.
Siinä hetken seistyään, mies kääntyi ja lähti kotiin päin. Siivous odottaisi kotiinpäästyä.
-----
Nimi: Maxilliam Willingrad
Lempinimet: Max
Ikä: 23 vuotta (3. maaliskuuta 1988, kalat)
Pituus: 175cm
Paino: 57kg
Sukupuoli: Mies
Seksuaalinen suuntautuminen homo
Ammatti: Freelancer (mm. valokuvaus, ja akustisella kitaralla soittaminen)
Perhe: Äiti, isäpuoli(biologinen isä kuollut Maxin ollessa 4-vuotias), noin 15-vuotias sisko
Lemmikki: Mukana kulkeva Normey – niminen 1-vuotias rotta, asuu olkalaukussa. Rotta on suurikokoinen uros rotta, väritykseltään lehmänlaikukas.
Kantaa mukanaan olkalaukkua, jossa on hänen koko omaisuutensa, sekä mm. järjestelmäkamera, sekä akustista kitaraa, joka roikkuu hänellä mukana kitarahihnasta.
Ulkonäkö
Max on hyvin hontelo ja laiha, hyvin vähän lihaa eikä lihasta lähes ollenkaan. Hän vaikuttaa hyvin pieneltä ja avuttomalta kulkiessaan hiukan kyyryssä, tummat hiukset aina silmillä ja kädet taskussa.
Maxilla on hyvin kapeat kasvot ja sirohko leuka, hänen silmät ovat suuret ja siniharmaat, taittuvat hiukan ruskeaan. Miehen nenä on pieni, huulet melko kapeat ja haalean punaisen väriset, kaula on pitkä ja kapea. Maxin ihonväri on niinsanottua normaalia pari astetta vaaleampi, mikä korostuu tumman hiuspehkon takia. Hyvin harvoin mies ruskettuu, joskus palaa.
Maxin hiukset ovat kuriton pehko, joka sojottaa hiukan sinne tänne, mutta otsahiukset roikkuvat aina siististi kasvoilla. Miehen tummassa hiuspohjassa on sinertäviä raitoja, ja otsahiuksissa on vaalea suortuva, joka on siinä luonnostaan pigmenttivirheen takia. Joskus saattaa nähdä hiukan parranhaiventa miehen leualla, mutta usein hän ajaa sen pois ennen kuin ehtii kasvaakaan.
Vartalo Maxilla on siis hyvin laiha ja lihakseton, rimpula voisi sanoa. Hänen kätensä ja jalkansa ovat pitkät ja hiukan kömpelöt, sormet ovat näppärät. Selkä on melko pitkä ja usein kaarella.
Vaatteina mies käyttää hyvin teini-iässä käytettäviä vaatteita. Hänellä on aina jostakin kohtaa risat ja kuluneet farkut, jotka pakostakin lököttävät, koska hänelle ei löydy istuvia housuja. Ylävartalossa hän käyttää usein vaaleaa hihatonta paitaa, hiukan löysähköä, ja päällä jonkinlaista nahkaista pusakkaa tai muuta pienehköä takkia. Joskus miehellä on päässään lakki, joka muistuttaa hiukan cowboy hattua. Vyötäröllä miehellä on aina punertava-musta huivi, kiedottuna vyötärön ympäri ja sidottuna kiinni vasemmalta puolelta. Kenkinä on mustat tai vaaleat skeittikengät.
Olkalaukku on tumma ja koristeltu erilaisilla rock-henkisillä merkeillä. Kitara on perus puinen akustinen kitara, vaaleilla kielillä. Maxilla on myös venytyskorvakorut, sekä tautointeja melko paljonkin kehossa.
Luonne
Max on rauhallinen ja pohdiskeleva, omissa maailmoissaan unelmoiva mies. Hän kulkee aika paljon omissa oloissaan, mutta pitää myös sosiaalisista tilanteista. Mies tahtookin tehdä aina uusia tuttavuuksia, vaikka puhuukin hyvin vähän. Hän antaa toisten tehdä puhumisen, ja voi vain myönnellä ja mennä hiljaa virran mukana. Myös tämän takia Maxia saatetaan pitää hölmönä ja hajamielisenä, koska hän jääkin usein tutkailemaan kaikkea uutta, kuin 5-vuotias lapsi.
Hyvin harva oikeasti ottaa selvää tästä miehestä, koska hän ei ole avoin ja yllättää aina. Max pitääkin toisten hämmentämisestä, muttei koskaan valehtele. Mies vihaa valehtelua ja tekopyhyyttä, vaikkei voikaan sanoa itseään miksikään puhtaaksi pulmuseksi. Matala profiilinen mies rakastaa rauhaa, ja kaikkoaa heti jos ilmapiiri käy turhan agressiiviseksi.
Iltahämärillä Max rakastaa kuljeskella rauhallisilla kaduilla, joissa palaa yksin vain katulamppujen himmeät valot. Silloin hän saa mietiskellä asioita ihan rauhassa, eikä katujen pauhe ja saasteet häiritse. Max rakastaa niin öitä kuin päiviä, koska ne ovat kummatkin niin monipuolisia. Yöllä saattaa olla rauhallista ja tyyntä, mutta voi olla että paikalle onkin iskenyt hirmumyrsky ja salamat räsähtelevät taivaalla. Päivällä saattaa olla ruuhka-aika ja ihmiset virtaavat autoineen ohi ja kiirehtivät töihin, tai saattaa olla ihan hiljaista, aamuvarhainen kun ihmiset alkavat vasta heräillä viikonloppuaamuina viime illan juopottelusta.
Mies ajattelee kaiken hyvin positiivisesti, ja sivuuttaa negatiiviset asiat. Niin hän on onnistunut torjumaan kaiken pahan hänen elämässää. ”Kyllä sieltä vielä jotain hyvää tulee” - Max aina sanoo. Hän yrittääkin aina piristää niitä, joilla menee huonosti. Hän yrittää saada toisetkin näkemään luonnon kauneuden, ihmisten hyväsydämisyyden ja maailman olon syvimmän salaisuuden. Hyvin harvoin mies on varsinaisesti mieli maassa, hän vain saattaa näyttää siltä. Kuitenkin jos tarkemmin katsoo hänen hattunsa alle, tulee tulokseen että miehen suunpielessä kareilee aina hymynpoikanen.
Max rakastaa myös arvoituksia ja mietiskelyä. Hänen mietiskelynsä aiheet ovat melko yleisiä, jos vähän pohdiskelee – Miksi maailma on mitä on ? Miksi ruohonkorret ovat vihreitä ? Miksi taivaanranta maalautuu punaisella kun aurinko nousee tai laskee ? - Kysymyksiä, joihin ei ole yksinkertaisia vastauksia. Tämmöisistä hän pitää, vaikkei saisikaan vastauksia. Arvoituksia pähkäillessään ja ratkoessaan, saattaa menettää yöunia, jos ei saa ajatuksiaan kokoon.
Toisiin miehiin Max suhtautuu melko ihaillen. Hän katsoo muita helposti ylöspäin – oli sitten nuorempi tai vanhempi – muttei yritä tehdä vaikutusta. Hän on aina ollut rento, ja ajattelee että jos toinen ei pidä hänestä, niin se on sitten sen toisen ongelma. Maxkaan ei pidä kaikista, jolloin hän saattaa olla pirullinenkin. Jos joku ei miellytä, hän helposti on näsäviisas ja kärkäs, tekee usein toisen naurunalaiseksi. Jos taas on joku josta mies pitää erityisesti, hän saattaa tehdä tälle laulun tai näyttää valokuvasatoa viime yöstä tai jotain sen suuntaista. Hyvin harvoin hän kertoo tunteistaan – jos toinen tuntee samoin, hän huomaa kyllä.
Harrastukset
Max soittaa kitarallaan hyvin erilaisia lauluja, suurinosa on muiden tekemiä, mutta hän tekee myös omia laulujaan. Omia lauluja hän harvoin tosin soittaa, koska niissä on hiukan henkilökohtaisia asioita. Hän säilyttääkin kaikki laulun sanat ja nuotit ns. salaisessa lokerossa olkalaukussaan, joka on oikeasti ihan normaali vetoketju tasku, mutta Max peittää sen verhokankaalla.
Mies rakastaa myös valokuvausta. Hän valokuvaa milloin mitäkin, joskus hän innostuu luonnon kauneudesta ja raakuudesta – joskus taas häntä kiinnostaa ihmisvilinä kadulla ja autojen iltapäiväneljän ruuhkat. Hyvin vähän mies kuvaa itseään, mutta rottansa hän on ottanut silmätikukseen. Urosta hän rakastaa kuvata touhuissaan, ja saattaa tehdä sitä tuntikausia. Valokuvia hän ottaa myös mallityylisiä, mutta vain vapaaehtoisista. Hänellä ei ole rahaa maksaa hienoista malleista.
Muutkin eläimet ovat miehelle lähellä sydäntä, ja hänellä on joitain hiilipiirroksia eläimistä, joita hän joskus näki koulunpihallaan. Niitä hän kantaa mukanaan sen takia, että ne ovat ainoa muisto noilta ajoilta. Mies ei harrasta enää piirtelyä, mutta saattaa joskus innostua väkertämään jotain luonnosta, jos näke jotain inspiroivaa. Eivät piirrokset ole mitään taideteoksia, mutta ne rauhoittavat Maxin mieltä, kun saa keskittyä johonkin.
Historia
Poika syntyi ihan onnelliseen perheeseen, jossa oli rakastavat vanhemmat ja ihana talo ja huone varattuna heidän pojalleen.
Kuitenkin nopeasti pojan syntymän jälkeen alkoi erilaiset vaikeudet; isä aloitti huumeiden käytön kun oli ollut jo seitsemän vuotta kuivilla, ja hänet potkaistiin lakifirmasta missä hän oli töissä. Äidin kanssa syntyi riitaa, tietenkin nainen oli huolissaan isän terveydestä, mutta suurin syy oli raha. Äiti oli kotiäitinä, ilman koulutusta, eikä isä saanut töitä pieneltä alueelta, pelkällä lakimiehen koulutuksella.
Rahavaikeudet vain pahenivat kun lasta piti ruokkia, mutta ei ollut millä ruokkia, ja sosiaaliviranomaiset kävivät monesti varoittamassa heillä kotona mitä tulisi tapahtumaan jos olot eivät paranisi. Äiti hätyytti isän hoitoon, jonne hän loppujen lopuksi suostui viimein menemään. Silti tuloja ei vielä ollut, ja pojasta kasvoi hyvin laiha ja hiljainen lapsi. Kolmevuotiaana hän oli hyvin itsenäinen ja kulki jo lähikaduilla hankkimassa itselleen ruokaa. Moni antoikin hänelle jotain pientä, olihan hän hyvin nuori suloposkinen poika. Ei hän tietenkään tällä pärjännyt ja sairastuikin monesti flunssaan ja muuhun, koska kunnon vastustuskykyä ei ollut syntynyt vielä.
Neljävuotiaana vaimolle ja lapselle tultiin kertomaan, että isä oli kuollut. Hän oli yrittänyt karata hoidosta, koska oli kuulemma pelännyt heidän olotilaansa, ja hänet oli ammuttu kuoliaaksi., vartijan toimesta. Kyseinen vartija oli toiminut holtittomasti ja vastoin käskyjä ja sääntöjä, joten oli väliaikaisesti erotettu. Tieto ei kuitenkaan helpottanut perheen oloa, ja äiti surikin paljon. Pieni 4-vuotias lapsi ei vielä oikein tajunnut tapahtunutta, ja olikin vain äitinsä tukena.
Kuitenkin parin vuoden kuluttua äiti toi kotiin vieraan miehen ostosreissulta. Pojan kulmasta uusi mies oli tullut viemään hänen paikkansa tässä kodissa, koska oli pitänyt äidistä huolta, mitä nyt tuon ikäinen pystyi. Tästä päätellen hän piti miestä vihollisenaan, eikä pitänyt tähän minkäänlaista yhteyttä. Kuitenkin vuosien kuluessa hän ymmärsi että mies teki äidin onnelliseksi, ja hyväksyi toisen miehen läsnäolo jopa omassa huoneessaan. Max vietti paljon aikaa omassa huoneessaan, ilman äidin tai isän osoittamaa rakkautta. Uuden vanhemman tultua taloon, he vain kuhertelivat keskenään kuin teini-ikäiset konsanaan. Pojan ollessakin 7-vuotias, tarkoituksena aloittaa koulu, syntyi perheeseen pikkusisko. Poika ei paljoa tytöstä välittänyt, kulki vain omia teitään. Ei sillä etteikö poika olisi tätä rakastanut, mutta hänellä oli omia suunnitelmia varalleen, eikä halunnut kiinnittyä turhaan. Muutenkin poika oli sen luontoinen, että teki omat päätöksensä muista piittaamatta, joten mikään ei saisi hänen suunnitelmiaan muuttumaan.
Koulua käydessään häntä kiusattiin niin henkisesti kuin fyysisestikin, mutta poika ei välittänyt. Hän alkoi kuljeskella myöhään illalla ulkona, ja palasi kotiin vain nukkumaan, harvoin silloinkaan. Peruskoulun lopettaessaan poika sai jopa rahaa vanhemmiltaan. Sillä hän kävi ostamassa itselleen kameran, ja valokuvaus harrastus alkoi. Loput rahat hän pisti säästöön.
Lukion aloittaessaan hän niinsanotusti muutti pois kotoaan, hän asui milloin missäkin, useimmiten taivasalla kapsäkkinsä kanssa. Lukio meni miten meni, oli sama asia oliko hänellä lukion päättyessä koko koulua käytynä vai ei, paperinpalalla ei tehnyt yhtään mitään. Pojasta oli kasvanut mies, ja hän olikin jonkin aikaa jo säästänyt rahaa valokuvauksesta saamistaan rahoista, mitä oli ruokaostosten jälkeen jäänyt. Hän hankki huoneen solusta ja alkoi elää siellä eristynyttä elämää.
20 vuotta täyttäessään, hänellä oli puolivalmiina kitaran runko, ja aikoi saada sen valmiiksi. Tämän takia hän pysytteli huoneessaan noin puoli vuotta, syöden sitä mitä hän oli kaappeihinsa varastoinut. Kitaran valmistuessa nahkahihnoineen, hän otti kamppeensa ja kimpsunsa ja kirjasi itsensä ulos solusta. Hän lähti maailmalle.
Parin vuoden päästä matkustettuaan vähän siellä täällä, saapui hän Sunnywavesiin, niinkutsuttuun Homojen pääkaupunkiin. Sieltä hän hankkikin asunnon kerrostalon alimmasta kerroksesta, jossa sai työskennellä rauhassa. Sieltä hän sitten kömpii aamuvarhain iltahämärään valokuvailemaan ja tutustumaan kaupunkielämään, ja ansaitsemaan rahaa kadulla soitosta.
Itse homous on miehelle ollut aina itsestään selvä asia kotioloistaan huolimatta. Hän on aina pitänyt pojista, ei ole sitä sen enempää kuuluttanut vaikka koulussa kaikki tiesivät siitä, ja kiusasivat. Mies on elänyt kaikesta negatiivisesta välittämättä ja huolettomasti, tietäen että vielä joskus hän löytää elämänkumppanin jostakusta miehestä.
